Avaruusmyytit: 12 yleistä harhaluuloa

Valo ei pääse mustasta aukosta ulos siksi, että se olisi liian hidasta, eikä siksi, että jokin pitäisi sitä kiinni. Se kulkee tavalliseen nopeuteensa - mutta tapahtumahorisontin takana kaikki reitit johtavat eivät ulos vaan sisään. Suuntaa "poispäin" ei siellä yksinkertaisesti ole.

Tapahtumahorisontti ei ole seinä eikä pinta. Se on raja, jonka takana kaikki reitit, myös valon reitit, johtavat vain sisäänpäin. Voit ylittää sen huomaamatta mitään, mutta sen näkeminen ulkopuolelta on lähes mahdotonta.

Kuu pyörii akselinsa ympäri - siihen kuluu täsmälleen sama aika kuin Maan kiertämiseen. Maan vuorovesivoimat hidastivat sen pyörimistä. Ja koska Kuu keinahtelee hieman, näemme sen pinnasta yhteensä emme aivan puolta vaan noin 59 prosenttia.

Horisontin lähellä Kuu näyttää valtavalta mutta zeniitissä tavalliselta, vaikka sen koko kuvassa on sama. Kyseessä on tuhansia vuosia tunnettu havaintoharha, jolle ei vieläkään ole yhtä ainoaa selitystä.

Italialainen tähtitieteilijä kuvasi Marsissa ohuita viivoja ja kutsui niitä sanalla, joka tarkoittaa vesiuomia tai kanavia. Englanniksi käännettynä sana alkoi tarkoittaa ihmisen rakentamia rakenteita - ja puolen vuosisadan ajan Mars oli insinöörien planeetta.

Aurinko ei pala: siellä ei ole mitään palavaa eikä happea. Sen ytimessä vety fuusioituu heliumiksi, ja osa massasta muuttuu energiaksi. Yllättävää on, että ydin luovuttaa kuutiometriä kohden vähemmän lämpöä kuin kehosi. Aurinko loistaa, koska tällaisia kuutiometrejä on käsittämättömän paljon.

Muutaman miljardin vuoden kuluttua Aurinko polttaa ytimensä vedyn loppuun, paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja nielaisee lähimmät planeetat. Elämä käy Maassa kuitenkin mahdottomaksi paljon aiemmin: Auringon kirkkaus kasvaa vähitellen jo nyt.

Tähden väri kertoo sen pintalämpötilasta. Punainen tähti hohtaa noin 3 000 asteen lämpötilassa, sininen kymmenissä tuhansissa asteissa. Keltainen Aurinko on asteikon viileämmässä päässä, lähempänä sitä kuin voisi luulla.

Pluto ei muuttunut eikä kadonnut mihinkään. Planeetan määritelmä muuttui, koska Neptunuksen radan takaa löydettiin samankaltaisia kappaleita, ja yksi niistä osoittautui massaltaan Plutoa suuremmaksi. Vaihtoehtoina olivat uusi sääntö tai kasvava lista planeetoista.

Venuksen pinnalla on noin +460 °C - kuumempaa kuin Merkuriuksessa, vaikka se on lähes kaksi kertaa lähempänä Aurinkoa. Syynä ei ole etäisyys vaan ilmakehä: paine on yli 90 kertaa Maan ilmanpainetta suurempi, ja ilmakehä koostuu lähes kokonaan hiilidioksidista. Se päästää valon läpi, mutta lämpö pääsee ulos vain vaivoin.

Laajenevaa ei ole jostakin pisteestä poispäin sinkoutuva aine, vaan galaksien välinen avaruus itse. Siksi laajenemisella ei ole keskustaa: mistä tahansa galaksista katsottuna näkymä on samanlainen, aivan kuin kaikki muut galaksit etääntyisivät.

Kyse ei ollut räjähdyksestä tavallisessa merkityksessä. Ei ollut pistettä tyhjässä avaruudessa, joka olisi räjähtänyt niin, että sirpaleet lentäisivät ulospäin. Oli hyvin kuuma ja tiheä vaihe - kaikkialla yhtä aikaa - jonka jälkeen etäisyydet kaiken välillä alkoivat kasvaa. Räjähdys leviää avaruudessa. Tässä kasvaa itse avaruus.