Miten se huomattiin
Kaukaisten galaksien valo osoittautui siirtyneeksi kohti spektrin punaista päätä, ja mitä kauempana galaksi on, sitä voimakkaampi siirtymä on. Näin käy, kun lähde etääntyy. Galaksit eivät kuitenkaan etäänny kuin räjähdyksestä sinkoutuneet kappaleet: niiden välinen etäisyys kasvaa, ja valo venyy matkalla sen mukana.
Tästä seurasi 1920-luvun lopulla löydetty sääntö: etääntymisnopeus on verrannollinen etäisyyteen. Kaksi kertaa kauempana tarkoittaa kaksi kertaa nopeampaa etääntymistä. Mikään räjähdys ei käyttäydy näin, mutta tasaisesti venyvä avaruus käyttäytyy juuri näin.
Kuvittele uunissa kohoava rusinataikina. Taikina kohoaa, ja jokainen rusina näkee kaikkien muiden etääntyvän itsestään. Mikään niistä ei silti ole keskellä.
Räjähdyskuva säilyy mielessämme suurelta osin nimen takia. Nimen keksi tähtitieteilijä, joka ei itse asiassa hyväksynyt teoriaa, ja sanoi sen pilkallisesti. Nimi jäi elämään, samoin kuva, joka ei kuulu itse teoriaan.
Yhdessä pisteessä tapahtui räjähdys, ja aine sinkoutui siitä tyhjään avaruuteen.
Avaruus ei ympäröinyt tapahtumaa, vaan osallistui siihen. Laajeneminen tapahtuu kaikkialla yhtä aikaa, joten sillä ei ole keskustaa, reunaa eikä sen ulkopuolista tyhjää avaruutta.
Mikä laajenee ja mikä ei
Etäisyydet kasvavat vain siellä, missä mikään ei pidä asioita yhdessä. Galaksin sisällä painovoima on laajenemista voimakkaampi, joten aurinkokunta ei veny, Maa ei paisu eikä viivoitin pitene. Kaukaisten galaksijoukkojen väliset etäisyydet kasvavat siellä, missä vetovoima on jo heikkoa.
1990-luvun lopulla selvisi jotakin epämiellyttävää: laajeneminen ei hidastu odotusten mukaisesti, vaan kiihtyy. Sen syytä alettiin kutsua pimeäksi energiaksi, mutta nimi kuvaa havaintoa, ei ymmärrystä. Kukaan ei vielä osaa sanoa, mikä sitä tarkalleen synnyttää.
Kysymys "miksi se laajenee" on mutkikkaampi kuin näyttää. Painovoiman yhtälöt eivät salli paikallaan pysyvää maailmankaikkeutta: sen on joko laajennuttava tai supistuttava. Havainnot osoittavat, että se laajenee. Se, mikä antoi sille alkusysäyksen, on kuitenkin edelleen avoin kysymys.
Tällä on myös käytännön seuraus. Jos kiihtyminen jatkuu, kaukaiset galaksit katoavat ajan myötä havaintohorisontin taakse, ja tulevien havaitsijoiden taivas on huomattavasti köyhempi kuin meidän taivaamme. Elämme tähtitieteelle otollista aikakautta, eikä tämä ole pelkkä kielikuva.
Lue loppuun Miqo-sovelluksessa
Vielä 1 minuutti, ja lopussa tietovisa. Artikkeli löytyy kohdasta ”Avaruus → Maailmankaikkeuden alku”
Osoita koodia puhelimen kameralla, niin App Store tai Google Play avautuu.
Lähteet
- Etäisyyden ja etääntymisnopeuden välinen yhteys: Edwin Hubblen ja Vesto Slipherin havainnot, 1910-1920-luvut. Kiihtyvä laajeneminen havaittiin vuonna 1998 supernovien avulla