Keskiajan oikeudenkäynnit ja myöhempienkin vuosisatojen tuomioistuimet noudattivat sääntöjä, jotka tuntuvat nyt oudoilta, mutta niiden taustalla oli muutakin kuin julmuutta. Tuomitseminen vaati usein tunnustuksen tai kaksi silminnäkijää, joten kidutus ei ollut rangaistus vaan menettely puuttuvan todisteen hankkimiseksi. Jos näyttöä ei ollut, syytetty joutui jumalantuomioon, jossa koetuksena oli vesi tai hehkuva rauta, ja raudan kohdalla ratkaisun teki pappi, joka tutki palovamman muutaman päivän kuluttua. Oikeuteen joutuivat myös siat, rotat ja toukat puolustajineen ja todistajineen, eikä oikeus puhutellut niinkään syytettyä kuin paikalla olevia katsojia. Samasta syystä teloitukset olivat julkisia: näytös oli viesti koko väkijoukolle. Kun tämän logiikan ymmärtää, on helpompi nähdä, miksi tuomioistuimet oppivat myöhemmin arvioimaan näyttöä kokonaisuutena eivätkä enää tavoitelleet tunnustusta hinnalla millä hyvänsä.
Kokonaan sivustolla · 2
Vielä 2 sovelluksessa
Jokaisen alku on sivustolla, loput Miqossa.
