Miksi jatkat väittelyä mielessäsi

Kaikki keskeneräinen säilyy muistissa paremmin kuin loppuun saatettu: tehtävä, jolla ei ole loppua, vie edelleen tilaa. Väittely, jossa et sanonut tärkeintä, on täydellinen esimerkki. Se on mielessäsi yhä kesken, vaikka toinen osapuoli lähti jo kauan sitten.

Siksi mielesi palauttaa tilanteen yhä uudelleen ja tarjoaa parempia vastauksia. Se näyttää valmistautumiselta: entä jos keskustelu toistuu ja olet silloin valmis? Joskus niin käy, mutta useimmiten valmistaudut keskusteluun, jota ei koskaan tule.

Kierros ei pääty yksinkertaisesta syystä. Kuvitteellisessa väittelyssä voitat aina: valitset täsmälliset sanat ja annat toiselle osapuolelle heikot vastaukset. Voitto tuo sekunnin tyydytyksen, jota seuraa ajatus: "Olisi pitänyt sanoa tuo ääneen", ja kaikki alkaa alusta.

Kehosi ei erota kuviteltua väittelyä todellisesta. Jokaisella kelauskerralla pulssi kohoaa uudelleen, lihakset jännittyvät ja huomiosi kapenee. Vietät illan kehosi ollessa fysiologisessa konfliktitilassa, vaikka ympärilläsi ei tapahdu mitään.

Siitä tulee myös tuttu väsymyksen tunne rauhallisen illan jälkeen. Mitään ei tapahtunut, mutta voimavarasi kuluivat, koska kehosi oli useita tunteja valmiina kohtaamiseen.

Toista kohtaa aliarvioidaan erityisesti. Kelaamista ylläpitää pelko hyvän repliikin unohtamisesta. Kun kirjoitat sen muistiin, tarve toistaa sitä katoaa, aivan kuten tehtävälista lakkaa pyörimästä päässäsi, kun olet kirjoittanut sen ylös.

Ja yksi rehellinen varaus. Joskus kelaamisesta on hyötyä: jos keskustelu todella on edessä, sanamuotojen pohtiminen on järkevää. Ero on siinä, että valmistautuminen päättyy päätökseen, kun taas kelaaminen ei pääty mihinkään vaan kiertää kehää.