Valehtelu ja väärin muistaminen ovat eri asioita
Vuonna 1974 tehdyssä klassisessa kokeessa ihmisille näytettiin tallenne liikenneonnettomuudesta ja kysyttiin autojen nopeudesta. Ne, joiden kysymyksessä autot olivat "rynnänneet toisiaan päin", arvioivat niiden ajaneen kovempaa kuin ne, joiden kysymyksessä autot olivat "törmänneet". Viikkoa myöhemmin ensin mainitut "muistivat" useammin rikkoutuneen lasin, jota tallenteella ei ollut. Kukaan ei valehdellut: kysymys muokkasi muistoa, ja muisti esitti sen omanaan.
Kun vala vannotaan, tarina on jo kerrottu useita kertoja: ystävälle, poliisipartiolle, tutkijalle, kirjallisessa selityksessä, juristille ja itselle ennen nukahtamista. Jokainen kertaus ei ole tallenteen toistamista vaan sen kokoamista uudelleen, ja mukaan tulee yksityiskohtia muiden kysymyksistä, uutisista ja versiosta, joka kuulosti johdonmukaisemmalta. Kertomus hioutuu: epäröinnit katoavat, yksityiskohtia ilmestyy ja ääni muuttuu varmemmaksi.
Kaavio, ei mittaustulos: varmuus kasvaa jokaisen kertauksen myötä. Muisti ei pysy perässä - toistaminen vahvistaa tarkkuuden sijaan tunnetta siitä, että muistaa hyvin.
Miksi vala pitää vähemmän kuin luulisi
Tietoinen valehtelu on laskelmaa. Totuus maksaa paljon juuri nyt: työpaikan, ihmissuhteen, vankilaan joutuvan veljen tai sen myöntämisen, että olet jo aiemmin valehdellut. Valhe tulee kalliiksi myöhemmin ja vain, jos jäät kiinni. Kiinni jäädään harvoin: pitää todistaa, ettei kyse ole muistivirheestä vaan tahallisuudesta - siitä, että ihminen tiesi totuuden ja sanoi jotain muuta. Ulkopuolelta katsottuna eroa sen välillä, "valehteliko" joku vai "sekoittiko hän asiat", on lähes mahdoton nähdä.
Toinen mekanismi: paluupiste on ohitettu jo kauan ennen oikeussalia. Versio valitaan ensimmäisessä keskustelussa poliisin kanssa, pelästyneenä ja kiireessä. Sen jälkeen jokainen kertaus naulaa sen yhä tiukemmin paikalleen - perääntyminen tarkoittaisi nyt, että myöntäisit puhuneesi aiemmilla kerroilla vastoin totuutta.
Ja kolmas: valehtelu oikeudessa menee usein läpi. Oikeussalissa arvioidaan käytöstä - katsooko ihminen silmiin, epäröikö hän tai vastaako sujuvasti. Laajassa tutkimuskatsauksessa ihmiset erottivat valheen totuudesta oikein noin 54 tapauksessa 100:sta, kun kolikonheitossa vastaava luku oli 50, eivätkä ammattilaiset - poliisit ja tuomarit - pärjänneet muita paremmin.
Valheet ja totuudet erotetaan oikein näin usein; kolikonheitolla tulos olisi 50
Jos olet itse todistajana, tahdonvoimaa tärkeämpää on vastaamisen tapa: pidä erillään se, minkä näit, ja se, mitä ymmärsit tai päättelit myöhemmin.
- Sano "en muista", kun et muista: se on normaali vastaus, ei epäonnistuminen
- Erota näkemäsi johtopäätöksestäsi: "hän huusi" on fakta, "hän oli vihainen" on johtopäätös
- Pyydä kysymään uudelleen, jos kysymys sisältää jo vastauksen
- Täydennä kuvaa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi: muistiaukot ovat normaaleja
- Sovita tämänpäiväinen kertomus eiliseen vain saadaksesi siitä sujuvamman
Lue loppuun Miqo-sovelluksessa
Vielä 1 minuutti, ja lopussa tietovisa. Artikkeli löytyy kohdasta ”Rikollisuus → Väärä vala”
Osoita koodia puhelimen kameralla, niin App Store tai Google Play avautuu.
Lähteet
- Loftus & Palmer, "Reconstruction of Automobile Destruction", 1974
- Bond & DePaulo, valheentunnistuksen tarkkuutta koskeva meta-analyysi, 2006