Miksi korsetteja käytettiin

1900-luvun alkuun asti naisten mekot ommeltiin ikään kuin ennalta määrätyn muodon päälle puettaviksi kuoriksi. Liivi leikattiin jäykäksi ja täsmälliseksi, ilman väljyyttä ja olkaimia. Muodon antoi se, mitä alla oli: vahvasta kankaasta tehty korsetti, jota vahvistivat valaanluu, ruo'onpalat tai teräs. Se muutti pehmeän vartalon sileäksi pinnaksi, jonka päälle liivi asettui ilman ryppyjä.

Sillä oli myös toinen tehtävä, joka muistetaan harvoin: korsetti tuki rintoja. Rintaliivejä niiden tutussa muodossa ei ollut vielä 1900-luvun alussa. Ja kolmas: alushameet sekä 1800-luvun puolivälissä myös krinoliinihameiden vanteet painoivat melko paljon. Ne solmittiin korsetin päälle, joten paino jakautui koko ylävartalolle eikä jäänyt yhden nauhan varaan.

Tiukkaa nyörittämistä esiintyi, mutta se oli äärimmäisyys: pilapiirtäjät pilkkasivat sitä ja lääkärit paheksuivat sitä jo tuolloin. Sen yleisyydestä ei tiedetä varmasti.

Legendan voi tarkistaa viivaimella: korsetteja on säilynyt museoissa. 40 senttimetrin vyötäröjä tapaa niissä tuskin koskaan.

Korsetti ei ollut vain varakkaiden etuoikeus. Pesijättäret, talonpoikaisnaiset ja tehdastyöläiset käyttivät niitäkin - halvempina ja kestävämpinä versioina, jotka nyöritettiin väljemmälle. Sen ajan kertomusten perusteella korsetti oli raskaassa työssä pikemminkin tuki kuin haitta. Ja kodista lähteminen ilman korsettia merkitsi suunnilleen samaa kuin lähtisi nykyään ulos alusvaatteissa.

Korsetti ei kadonnut siksi, että naiset yhtäkkiä ymmärsivät asiat oikein, vaan koska sen tehtävät katosivat. Rintaliivit ottivat rintojen tukemisen vastuulleen, hameet kevenivät ja leikkaukset muuttuivat pehmeämmiksi: 1910-luvulta lähtien mekko pysyi itsestään olkapäiden varassa. Myös sota vaikutti: naiset menivät tehtaisiin töihin, missä jäykkä tukirakenne oli tiellä. 1920-luvulle tultaessa siluetti oli suora, eikä muotoiltavaa enää ollut.