Miksi etsitään vettä eikä itse elämää
Osamme tunnistaa vain yhdenlaista elämää, omamme. Siinä vesi toimii liuottimena, hiili muodostaa molekyylien rungon ja energiavirta pitää kemian kaukana tasapainosta. Näiden merkkien etsimiseen voi rakentaa laitteen ja lähettää sen miljardin kilometrin päähän. Laitetta ei voi rakentaa sen varalle, että »entä jos kaikki onkin siellä toisin?«. Siksi etsintästrategiaa kutsutaan kirjaimellisesti veden seuraamiseksi.
Pitkään ajateltiin, että nestemäistä vettä esiintyy vain kapealla vyöhykkeellä Auringon ympärillä: lähempänä se kiehuisi pois, kauempana jäätyisi. Jupiterin ja Saturnuksen kuut kumosivat tämän ajatuksen. Niitä lämmittävät vuorovedet, eivät valo: massiivinen planeetta venyttää ja puristaa pitkänomaisella radalla kiertävää kuuta, sisäinen kitka vapauttaa lämpöä ja jään alla pysyy suolainen valtameri. Lämpö tulee alhaalta, kivisestä sisuksesta. Ehdokkaiden lista kasvoi, ja jokaista alettiin tutkia samojen askelten mukaan.
Etsi vettä. Ei jäätä eikä höyryä, vaan nestettä. Painovoima, magneettikenttä ja pinnan tapa reagoida vuorovesiin voivat paljastaa sen.
Etsi energiaa. Kilometrien paksuisen jään alla ei ole valoa, joten jokin muu toimii energianlähteenä: vuorovesilämpö tai veden reaktio kuuman kiven kanssa.
Etsi kemiaa. Hiiltä, typpeä, fosforia ja suoloja, aineksia, joista molekyylejä voi ylipäätään rakentaa. Niitä etsitään purkauksista ja muinaisten järvien sedimentistä.
Havaitse epätasapaino. Jos nopeasti hajoavaa kaasua on silti läsnä, jokin täydentää sen määrää. Se ei vielä ole elämää, mutta antaa syyn lentää lähemmäs ja katsoa.
Neljä kohdetta: Mars ja kolme jäistä kuuta
Mars on nelikosta ainoa, jolle voi laskeutua ja kaivaa. Pinnalla ei ole nestemäistä vettä: ilmakehä on liian ohut, joten vesi kiehuu ja karkaa höyrynä. Jäljellä on kuitenkin merkkejä: mönkijät kulkevat kerrostuneissa sedimenteissä, joita seisova vesi yleensä jättää, ja tallettavat näytteitä siinä toivossa, että ne joskus tuodaan Maahan.
Europa, Enceladus ja Titan ovat erilaisia: niillä on valtameri, mutta se on piilossa. Ero on jääkannen paksuudessa, ja se ratkaisee, kuinka vaikeaa veden luo on päästä.
Luvut ovat likimääräisiä: paksuus mitataan epäsuorasti painovoiman ja sen perusteella, miten vuorovedet muovaavat pintaa. Enceladuksen etuna ei kuitenkaan ole vain ohut jää. Sen etelänavalla kuori on haljennut, ja valtameri suihkuaa avaruuteen höyry- ja jääpölysuihkuina. Cassini lensi tämän suihkun läpi, ja sen aineistosta löytyi suoloja, orgaanisia yhdisteitä, molekyylivetyä ja myöhemmin fosfaatteja. Nämä ovat merkkejä siitä, että alapuolinen vesi on kosketuksissa kuuman kiven kanssa. Titan on vastakohta: sen joet ja järvet ovat suoraan pinnalla, mutta ne koostuvat metaanista, kun taas vesi on syvällä alapuolella.
Lue loppuun Miqo-sovelluksessa
Vielä 1 minuutti, ja lopussa tietovisa. Artikkeli löytyy kohdasta ”Avaruus → Elämä maailmankaikkeudessa”
Osoita koodia puhelimen kameralla, niin App Store tai Google Play avautuu.
Lähteet
- Perustuu Cassini- ja Galileo-lentojen aineistoihin, Enceladuksen purkauksen koostumusta käsitteleviin tutkimuksiin (molekyylivety, Science, 2017
- fosfaatit, Nature, 2023) sekä Europa Clipper- ja JUICE-lentojen suunnitelmiin