Kuinka monta kertaa sinulle valehdellaan kymmenessä minuutissa

Osallistujia pyydettiin vain tutustumaan ja keskustelemaan. Ei tehtäviä, ei panoksia. Keskustelun jälkeen jokaiselle näytettiin video, ja häntä pyydettiin merkitsemään kohdat, joissa hän ei ollut puhunut aivan totta. Ihmiset yllättyivät aidosti omista tuloksistaan.

Ryhmä oli pieni, ja osallistujat arvioivat itse, missä olivat valehdelleet, joten luku ei ole täysin tarkka. Suuntaus saa kuitenkin vahvistusta myös muista tutkimuksista: pienet valheet ovat tavallisessa keskustelussa paljon yleisempiä kuin yleensä ajattelemme.

Lähes kaikki nämä valheet liittyvät tosiasioiden sijaan ihmissuhteisiin. Keskustelukumppani liioittelee kiinnostustaan, on samaa mieltä asiasta, josta on eri mieltä, väittää itsellään olevan hieman enemmän kokemusta tai olevansa hieman vähemmän väsynyt. Tavoite on aina sama: tehdä keskustelusta sujuvaa.

Jokainen näistä repliikeistä voi olla valhetta, eikä yksikään niistä tunnu petokselta. Se on sosiaalista voiteluainetta: se vähentää kitkaa ja auttaa kahta tuntematonta lähtemään eri teille ilman kiusallisuutta. Sitä ei tekisi mieli kutsua valehteluksi, vaikka teknisesti sitä se on.

Tällaiset lauseet sanotaan automaattisesti, ilman tietoista päätöstä valehdella. Ihminen ei punnitse totuutta ja valhetta, vaan valitsee sopivan vastauksen. Siksi omat sanat kuulostavat tallenteella jonkun muun puheelta, eikä hän usein heti myönnä puhuneensa epätotta.

Tästä seuraa tärkeä johtopäätös valheiden tunnistamisesta. Koska pienet valheet kuulostavat täysin luonnollisilta eivätkä aiheuta jännitystä, niitä on turha etsiä hermostuneisuuden merkeistä. Hermostuu ihminen, joka valehtelee tärkeästä asiasta ja ottaa riskin, ei se, joka kehui toisen artikkelia.