Kuinka paljon rahaa uskaltaisit uskoa tuntemattoman käsiin

Pelaajat eivät näe toisiaan, ja he pelaavat vain kerran. Toista pelaajaa eivät sido mitkään velvoitteet: hän voi pitää kaiken, eikä siitä seuraa mitään. Tiukan hyötylaskelman mukaan ensimmäisen pelaajan ei pitäisi antaa mitään.

Käytännössä käy toisin. Ensimmäinen antaa keskimäärin noin puolet, ja toinen palauttaa suunnilleen kolmasosan saamastaan. Sama toistuu kymmenissä maissa, vaikka osuudet vaihtelevat huomattavasti.

Kolmas palkki on juuri se syy, jonka vuoksi peli kehitettiin. Se näyttää eron vain oman hyötynsä vuoksi toimivan ihmisen mallin ja ihmisten todellisen käyttäytymisen välillä, ja mukana on oikeaa rahaa.

Eniten vaikuttaa mahdollisuus nähdä toinen pelaaja tai saada hänestä edes jotain tietoa. Jo valokuva tai jokin pieni yhteinen yksityiskohta kasvattaa annettua summaa huomattavasti, vaikka se ei vaikuta hyötyyn mitenkään.

Toinen tekijä on maa ja sen yhteiskunnallinen ympäristö. Siellä, missä yleinen luottamus on kyselyissä korkeammalla tasolla, pelissä annetaan enemmän. Yhteys näkyy myös yhden maan sisäisten alueiden välillä.

Oma lukunsa ovat yritykset vaikuttaa luottamukseen oksitosiinia hengittämällä. Ensimmäiset tutkimukset tuottivat näyttävän tuloksen, joka levisi suosittuihin artikkeleihin, mutta suuret toistotutkimukset eivät vahvistaneet sitä, ja tähän tutkimussuuntaan suhtaudutaan nykyään varovaisesti.

Yksi havainto liittyy odotuksiin. Palautettua summaa ennustaa parhaiten se, kuinka paljon toiselle annettiin, ei hänen luonteensa: anteliaisuus tulkitaan luottamuksen merkiksi, ja siihen vastataan samalla tavalla.

Pelistä on myös versio ilman kolminkertaistumista, jossa antamisesta ei saa mitään hyötyä. Siinä annetaan huomattavasti vähemmän, ja tämä on tärkeä yksityiskohta: kokeissa luottamus ei perustu vain toiveeseen saada enemmän takaisin, vaan myös yhteisen hyödyn mahdollisuuteen.