Aluksi arvio tuli ulkopuolelta
Kun olit pieni, opit muilta, olitko tehnyt jotain hyvin. Aikuinen kehui, kurtisti kulmiaan, huokaisi tai vaikeni - ja näistä reaktioista kokosit kartan: mikä tuo lämpöä, mikä kylmyyttä. Tällaisen kartan pitäminen mielessä kannattaa. Sen avulla voit ennakoida reaktion etukäteen etkä astu kahdesti samaan kohtaan.
Ajan myötä malli alkaa toimia ilman alkuperäistä. Et enää arvaile, mitä muut sanovat - kuulet sen heti. Ääni tulee ensimmäisessä persoonassa, ilman lainausmerkkejä ja lähdeviitettä, joten se tuntuu muiston sijaan selväjärkiseltä arviolta. Siinä on ansa: toisen ihmisen lause on helppo kyseenalaistaa, omaa ajatusta lähes mahdoton.
Kirjoitin tekstin, taisi onnistua
Taisi. Kaikkihan tuon olisi voinut kirjoittaa
Minulle sanottiin, että siitä pidettiin
Kohteliaisuudesta. Odota, kunnes he löytävät virheen
Entä jos he eivät löydä?
Silloin he eivät katsoneet tarpeeksi tarkasti
Huomaa, miten väittely toimii. Kriitikolla ei ole ehtoa, jolla se myöntäisi olevansa väärässä: kehu johtuu kohteliaisuudesta, vaikeneminen tarkoittaa, että kaikki on huonosti. Väite, jonka mikä tahansa lopputulos vahvistaa, ei mittaa mitään. Se vain toistaa itseään.
Miksi sisäinen kriitikko ei sammu itsestään
Kriitikolla on tehtävä, ja se hoitaa sen. Jos vähättelet tulosta etukäteen, muiden kritiikki ei pääse yllättämään sinua: isku on jo tullut, vieläpä itse aiheutettuna. Se tuo hallinnan tunnetta - ehkä siksi mekanismi pysyy yllä. Hinta tulee myöhemmin: kun panokset lasketaan etukäteen, onnistumisesta katoaa myös ilo.
Se ei myöskään päivity. Malli muodostui iässä, jolloin et voinut väitellä aikuisen kanssa, eikä sitä ole sen jälkeen koskaan tarkistettu. Olet vaihtanut kaupunkia, työtä ja ystäväpiiriä, mutta sisäiset sanamuodot ovat pysyneet samoina kuin lapsuudenhuoneessasi. Kyse ei vaikuta olevan itsepäisyydestä: ennen minkäänlaista testaamista omaksuttu sääntö ei vain päädy tarkistettavaksi.
Tämä on äänenvoimakkuuden, ei oikeassa olemisen asteikko. Merkitse, missä ääni kuuluu juuri nyt: sillä on voimakkuus, joka vaihtelee päivän aikana - siis kyse on tilasta, ei sinusta.
Kuinka vahvaa näyttö on? Itsekritiikin, mielialan ja ahdistuksen yhteyttä on mitattu jo pitkään, ja se toistuu johdonmukaisesti. Tietyn äänen alkuperä kuitenkin päätellään aikuisten muistoista: menetelmä on rehellinen mutta heikko, sillä muisti sovittaa menneisyyden nykyiseen oloon. Näytön vahvuus on siis keskitasoa: puolet kuvasta on mitattu, puolet perustuu muistiin. Mekanismi on uskottava, mutta et voi todistaa lauseesi tarkkaa elämäkertaa.
Miksi kriitikko ei hyväksy kehua todisteeksi onnistumisesta?
Mikä auttaa testaamaan sisäisen kriitikon lausetta?
Lähteet
- Ajatus sisäisestä kriitikosta omaksuttuna muiden äänenä on peräisin psykoterapian koulukunnista. Nykyään itsekritiikkiä mitataan kyselyillä, kuten FSCRS:llä (Gilbert ja työryhmä, 2004), ja sen yhteys matalaan mielialaan ja ahdistukseen on johdonmukainen. Tiedot tiettyjen lauseiden lapsuudenperästä ovat retrospektiivisiä eli korrelatiivisia
Seuraavaksi sarjassa ”Itsetunto”
3 artikkelia kokonaan sivustolla, vielä 3 sovelluksessa
