Miltä se näytti
Syyskuun 1939 ensimmäisinä päivinä Britannia evakuoi kaupungeista noin 1,5 miljoonaa ihmistä muutamassa päivässä. Lapset kulkivat kouluilta rautatieasemille jonoissa, takkiinsa kiinnitetty pahvilappu ja yksi matkalaukku mukanaan. Heitä saattivat opettajat, eivät äidit: alle 5-vuotiaiden lasten äidit saivat lähteä mukaan, muut jäivät.
Oma lukunsa olivat junat, joilla juutalaisia lapsia kuljetettiin pois natsi-Saksasta ja naapurimaista. Siellä erottaminen ei ollut laskelma vaan ehto: viisumeita myönnettiin lapsille, mutta ei aikuisille. Vanhemmat saattoivat lapsensa junaan tietäen, etteivät ehkä näkisi tätä enää koskaan.
Miksi vanhemmat jäivät
Logiikka oli järkevä, mutta hinta osoittautui odotettua korkeammaksi. Ensimmäisenä talvena pommituksia ei tullut, ja vanhemmat hakivat yli puolet lapsista takaisin kotiin, juuri ennen kuin iskut alkoivat tosissaan. Syksyllä 1940 evakuointi jouduttiin toistamaan, ja toinen kerta oli ensimmäistä raskaampi.
Mihin tämä johti
Ero maksoi enemmän kuin järjestäjät olivat odottaneet. Evakuoitujen lasten parissa työskennelleet lääkärit näkivät, että monet lapset kärsivät kodin menettämisestä enemmän kuin itse pommituksista. Näistä havainnoista sai alkunsa sodanjälkeinen tutkimus kiintymyssuhteesta ja siitä, että lapsi tarvitsee muutakin kuin katon ja ruokaa.
Opetus otettiin huomioon. 1900-luvun jälkipuoliskon evakuointisuunnitelmissa pyrittiin pitämään perheet yhdessä tai jättämään ainakin yksi aikuinen lapsen seuraksi. Se on tämän tarinan tärkein opetus: tarina suunniteltiin alun perin puhtaasti kuljetusongelmana.
Lue loppuun Miqo-sovelluksessa
Vielä 1 minuutti, ja lopussa tietovisa. Artikkeli löytyy kohdasta ”Synkkä historia → Lapset sodassa”
Osoita koodia puhelimen kameralla, niin App Store tai Google Play avautuu.
Lähteet
- Britannian vuoden 1939 evakuointi ja lasten kuljetukset pois Euroopasta on dokumentoitu sota-ajan asiakirjoissa. Eristetyistä lapsista tehdyt havainnot loivat perustan John Bowlbyn ja Anna Freudin 1940-luvun lopun tutkimuksille