Kolme tapaa
- Piilota merkitysAllegoria, historiallinen miljöö, fantasia, lastenkirja. Muodollisesti tarina kertoo toisesta vuosisadasta tai toisesta planeetasta, mutta lukija ymmärtää, mistä siinä todella on kyse.
- Painata itseHiilipaperikopiot, valokuvafilmi ja myöhemmin kopiokoneet. Painos oli pieni, ja kappaleet kulkivat tuttavien muodostamaa ketjua pitkin.
- Julkaise ulkomaillaKäsikirjoitus vietiin ulkomaille ja painettiin siellä, minkä jälkeen kirja palasi valmiina takaisin.
Ensimmäinen tapa oli vanhin ja turvallisin. Se vaati myös lukijoilta eniten: vihjaus toimii vain, jos yleisö tuntee yhteisen koodin. Sensori ymmärsi usein kaiken, mutta huomautettavaa ei muodollisesti ollut: tekstissä ei ollut mitään kiellettyä.
Toinen tapa perustui ihmisiin, ei tekniikkaan. Kappaleesta tehtiin useita kopioita, ja jokainen vastaanottaja kirjoitti sen taas puhtaaksi, jolloin painos kasvoi itsestään. Tällaisen tekstin säilyttäminen oli vaarallisempaa kuin sen lukeminen, joten sitä yleensä välitettiin nopeasti eteenpäin.
- 1500-lukuKiellettyjen kirjojen luettelot ilmestyvät; painaminen sallitaan vain hyväksynnän jälkeen.
- 1800-lukuEnnakkosensuuri, leikatut kappaleet ja ulkomailta salaa tuodut emigranttien julkaisut.
- 1900-lukuKirjoituskoneella ja filmille tehty samizdat sekä ulkomailla julkaistut käsikirjoitukset.
- 2000-lukuKopio ei maksa mitään, mutta käyttöön tulee pääsyn estäminen ja alustojen painostaminen.
Mikä muuttui ja mikä ei
Tekniikka muutti kiellon taloutta. Kun kopio piti kirjoittaa käsin, sensuuri toimi painoksen tasolla: riitti, että painotaloja valvottiin. Kun kopioinnista tuli ilmaista, kontrollin kohde siirtyi tuotannosta jakeluun ja pääsyyn.
Toinen asia pysyi ennallaan. Kielto lisäsi aina kiinnostusta: ihmiset lukivat kiellettyä tekstiä tarkemmin ja välittivät sitä innokkaammin eteenpäin kuin samasta aiheesta kirjoitettua sallittua tekstiä. Tämä toimi sensuuria itseään vastaan, ja sensorit tiesivät sen, joten myöhemmissä järjestelmissä tekstejä ei mieluummin kielletty näkyvästi, vaan pyrittiin tekemään kiellosta huomaamaton.
Tälläkin keinolla oli hintansa. Kiellon kiersivät yleensä muut kuin kirjailijat: konekirjoittajat, kuriirit, toimittajat ja kopiointilaitteita käyttäneet ihmiset. Vastuu jakautui epätasaisesti, ja juuri he joutuivat ensimmäisinä tulilinjalle.
Miksi sallitussa tekstissä oleva vihjaus saattoi kiertää sensuurin?
Kenen maksettavaksi kiellon kiertämisen hinta useimmiten jäi?
Lähteet
- Kiellettyjen kirjojen luetteloita otettiin käyttöön 1500-luvulta alkaen
- samizdatia ja käsikirjoitusten julkaisemista ulkomailla käsitellään 1900-luvun jälkipuoliskon kulttuuria koskevissa tutkimuksissa
Seuraavaksi sarjassa ”Sensuuri”
2 artikkelia kokonaan sivustolla, vielä 2 sovelluksessa
