Mitä kirjoja kiellettiin - ja miksi

Ensimmäinen syyte kohdistui uskoa vastaan. Vatikaani piti omaa kiellettyjen julkaisujen luetteloaan yli neljän vuosisadan ajan. Sillä olivat Galilein "Vuoropuhelu", joka tuomittiin hänen oikeudenkäynnissään vuonna 1633, Descartesin ja Humen teoksia sekä Kantin "Puhtaan järjen kritiikki". Darwinin "Lajien synty" ei sen sijaan koskaan päätynyt listalle. Kiellettyä ei ollut tiede itsessään, vaan väitteet, jotka kyseenalaistivat kirkon selityksen maailmasta ja ihmisen paikasta siinä.

Toinen syyte oli kapina: tekstejä, jotka saattoivat nostaa lukijan valtaa vastaan, takavarikoitiin ja joskus poltettiin julkisesti, kuten Saksassa toukokuussa 1933. Kolmas oli säädyttömyys, ja se vastasi tarkimmin ajan käsityksiä sopivuudesta. Vuonna 1857 ranskalainen syyttäjä Ernest Pinard asetti oikeuteen kaksi kirjaa yhtä aikaa: "Madame Bovaryn" ja "Pahan kukat". Flaubert vapautettiin, Baudelaire sai sakot, ja kokoelmasta poistettiin kuusi runoa - niiden kielto kumottiin vasta vuonna 1949.

"Huckleberry Finnin seikkailut" poistettiin hyllystä lähes heti ilmestymisensä jälkeen: maaliskuussa 1885 Concordin kirjastotoimikunta piti romaania karkeana ja korkeintaan slummeihin sopivana. Sata vuotta myöhemmin kirjaa alettiin jälleen poistaa - nyt koulujen opetussuunnitelmista, koska tekstissä toistuu yli kaksisataa kertaa rotua loukkaava sana.

Syytteet ovat vastakkaisia, mutta motiivi sama: lukijan suojeleminen haitalta. Vain se muuttuu, mitä kulloinkin pidetään haittana. Siksi kiellettyjen kirjojen lista kertoo enemmän sen laatijoista kuin siihen sisältyvistä kirjoista.

Olet luultavasti huomannut, että kiista kirjasta ei nykyään ala ministeriössä vaan koulun chatissa tai kirjaston johtokunnan kokouksessa. Ja valitus tulee harvoin ihmiseltä, joka on lukenut kirjan ja närkästynyt: useammin kyseessä on valmiiksi koottu nimikelista jonkun toisen kampanjasta.

Neljän vuosisadan ajan tärkein päätös tehtiin ennen painamista: sensori tai kirkollinen toimikunta asetti leimansa, eikä kirja yksinkertaisesti ilmestynyt. Nykyinen aalto toimii päinvastoin - kirja julkaistaan, siitä kiistellään ilmestymisen jälkeen, päätöksestä voi valittaa ja kirjan palauttaa hyllyyn. Tämä ei tarkoita, että valtion sensuuri olisi kadonnut: monissa maissa viranomainen vahvistaa yhä kiellettyjen teosten luettelon.

Ja vielä yksi asia, jota listojen laatijat yleensä katuvat. Vuonna 1960 brittiläinen tuomioistuin salli "Lady Chatterleyn rakastajan" julkaisemisen lyhentämättömänä - ensipainoksen kaksisataatuhatta kappaletta myytiin loppuun päivässä. Oikeudenkäynti toimi mainoksena.