Miksi Auringossa esiintyy purkauksia

Maa pyörii kokonaisuutena: päiväntasaaja ja navat kiertävät kierroksen samassa ajassa. Aurinko on kuumaa kaasua, jolla ei ole jäykkää rakennetta, joten eri leveysasteet liikkuvat eri nopeuksilla. Päiväntasaajalla yksi kierros kestää noin 9 vuorokautta vähemmän kuin napa-alueilla.

Magneettikenttä on sitoutunut plasmaan: se liikkuu plasman mukana eikä voi liukua sen läpi. Muutaman kierroksen aikana nopeusero kiertää kenttäviivat sormen ympärille kierretyn kuminauhan tavoin. Viivat nousevat ulospäin silmukoina, ja kohdassa, jossa silmukka lävistää pinnan, kenttä estää kuumaa kaasua nousemasta alhaalta. Siksi kohta näyttää tummemmalta. Näin syntyvät auringonpilkut.

Energia kertyy näihin silmukoihin, kunnes niitä on liikaa ja ne ovat liian lähellä toisiaan. Silloin vastakkaissuuntaiset viivat koskettavat toisiaan ja yhdistyvät uudelleen: ne katkeavat ja liittyvät uudelleen yksinkertaisemmaksi rakenteeksi. Viikkojen aikana kertynyt jännitys vapautuu minuuteissa. Tämä on purkaus. Siksi suuret purkaukset tapahtuvat lähes aina auringonpilkkuryhmien yläpuolella: siellä kenttä on kaikkein mutkikkain.

Jos olet lukenut, että purkaus "saapui Maahan kolmessa vuorokaudessa", kyse ei todennäköisesti ollut itse purkauksesta. Uutisissa kaksi tapahtumaa yleensä sulautuu yhdeksi, vaikka ne eroavat toisistaan paljon, myös matka-aikansa osalta.

Tästä seuraa ikävä tosiasia: itse purkauksesta on mahdotonta varoittaa etukäteen - sen valo ja sitä koskeva uutinen saapuvat samaan aikaan. Plasmapilvi voidaan kuitenkin havaita mittalaitteilla purkauksen jälkeen, ja sen voidaan sanoa olevan matkalla. Tähän avaruussääpalvelut perustuvat.

Purkaukset jakautuvat ajallisesti epätasaisesti. Kentän mutkikkuus kasvaa ja purkautuu noin 11 vuoden jaksoissa: rauhallisina vuosina auringonpilkkuja on tuskin lainkaan, mutta lähellä maksimia pieniä purkauksia tapahtuu useita kertoja päivässä. Kukaan ei tiedä etukäteen, kuinka korkeaksi tietty maksimi nousee: ennusteet jaksoista poikkeavat edelleen toisistaan.