Mitä hyötyä savusta oli
Järjestely ei ollut niin alkeellinen kuin miltä se kuulostaa. Savu nousi ja jäi kerrokseksi katon alle, kun taas alempana, missä ihmiset istuivat ja nukkuivat, ilma pysyi puhtaana - siksi katot tehtiin mataliksi ja ikkunat pieniksi.
Savu poistui katossa olevan aukon tai erityisen luukun kautta, joka avattiin lämmityksen ajaksi. Uuni lämmitettiin yleensä kerran vuorokaudessa, eikä suurimman osan päivästä talossa enää ollut savua.
Miksi savupiippuihin silti siirryttiin
Savupiippu oli kallis: tarvittiin tiiliä, muurari ja huoltoa. Niin kauan kuin talossa oli vain yksi huone, sen hyödyt eivät olleet ilmeisiä; kun taloihin tuli useita huoneita, korkeat katot ja huonekaluja, noesta tuli ongelma ja lämmöstä ratkaistavissa oleva asia.
Siirtyminen kesti vuosisatoja ja eteni ylhäältä alaspäin: ensin kaupungeissa ja varakkaiden keskuudessa, sitten maaseudulla. Joillakin alueilla ilman savupiippua lämmittäminen jatkui vielä 1900-luvulla - ei köyhyyden vaan tottumuksen ja puunsäästön vuoksi.
Tällä menetelmällä oli kuitenkin hintansa. Jatkuva savun hengittäminen vahingoitti todella keuhkoja ja silmiä, ja aikalaiset kirjoittivat siitä; vielä nykyäänkin miljoonat ihmiset ympäri maailmaa valmistavat ruokaa sisätiloissa avotulella.
Siksi aihe kiinnostaa yhä. Halvat savun ulos johtavat uunit ovat yksi niistä yksinkertaisista ratkaisuista, jotka parantavat terveyttä huomattavasti köyhillä alueilla, ja kokonaisia ohjelmia on omistettu juuri tälle.
Miksi ilman savupiippua lämmitettiin?
Miten tällaisessa talossa pystyi hengittämään?
Lähteet
- Lämmittäminen ilman savupiippua mahdollisti polttoaineen lämmön tehokkaamman hyödyntämisen, rakenteiden kuivattamisen ja suojan hyönteisiä vastaan, mutta saastutti sisäilmaa merkittävästi
- savupiipullisiin uuneihin siirryttiin vähitellen, ja muutos liittyi asuntojen pohjaratkaisujen muuttumiseen sekä materiaalien saatavuuteen
Seuraavaksi sarjassa ”Menneisyyden arki”
2 artikkelia kokonaan sivustolla, vielä 3 sovelluksessa
