Kuuma vesi vaati käsityötä
Ämpärillinen vettä painaa noin 10 kiloa, ja se piti kantaa kaivolta tai joelta. Koko kehon pesemiseen aikuinen tarvitsi useita tällaisia ämpäreitä, ja jokainen niistä piti vielä lämmittää puulämmitteisellä liedellä. Polttopuutkin jonkun oli hakattava ja kannettava. Yksi pesukerta vei tuntikausia jonkun toisen, useimmiten naisen, tekemää työtä.
Siksi peseytyminen jakautui kahdeksi eri toiminnoksi. Kasvot, kaula, kädet ja jalat pestiin päivittäin kannusta vadin yllä, ja vettä kului siihen moninkertaisesti vähemmän. Koko kehon pesusta tuli tapahtuma: se suunniteltiin etukäteen, eikä sitä tehty joka viikko.
Puhtaana pidettiin paitaa, ei ihoa
1500-1700-lukujen Euroopassa vettä alettiin epäillä. Epidemioiden jälkeen yleisiä kylpylöitä suljettiin, ja lääkärit toistivat, että kuuma vesi avaa ihohuokoset ja päästää tartunnan sisään. Puhtaus siirtyi alusvaatteisiin: usein vaihdettu valkoinen paita oli merkki huolitellusta olemuksesta. Siksi kauluksiin ja hihansuihin kiinnitettiin niin paljon huomiota - ne olivat ainoat puvun alta näkyvät paidan osat.
Siellä, missä höyrysaunaperinne säilyi, kuten Venäjällä ja Suomessa, peseytyminen säilytti viikoittaisen rytminsä. Rytmi ei perustunut sääntöön vaan kiukaaseen: yhden ihmisen takia saunan lämmittäminen olisi ollut tuhlausta, joten kaikki peseytyivät peräjälkeen samana päivänä. Japanissa kylpyvettä lämmitettiin useammin, mutta vettä ei siinäkään vaihdettu: ennen altaaseen menemistä jokainen peseytyi sen ulkopuolella.
Ei mittaus vaan talon aikataulu: arkisin kannu riitti, lauantaina sauna lämmitettiin kaikille.
Tuo päivä oli useimmiten lauantai, sunnuntaisen jumalanpalveluksen aatto. Rytmi ei kuitenkaan ollut laki: kaupungeissa, joissa oli yleisiä kylpylöitä, pesulla käytiin silloin kun ehdittiin, kun taas talossa, jossa oli palvelusväkeä, kuumaa vettä sisältävä vati saattoi ilmestyä makuuhuoneeseen minä tahansa viikonpäivänä.
Lue loppuun Miqo-sovelluksessa
Vielä 1 minuutti, ja lopussa tietovisa. Artikkeli löytyy kohdasta ”Historia → Menneisyyden arki”
Osoita koodia puhelimen kameralla, niin App Store tai Google Play avautuu.
Lähteet
- Georges Vigarello, Puhdas ja likainen (1985) - ruumiin puhtautta koskevien käsitysten historia
- Katherine Ashenburg, The Dirty on Clean (2007)