Miksi faaraota pidettiin jumalana

Rakenne selittää olennaisen. Maassa suoritettiin lukemattomia rituaaleja, ja muodollisesti niitä kaikkia pidettiin faaraon tehtävinä: papit toimivat hänen sijaisinaan. Yksi ihminen ei fyysisesti voinut olla kaikkialla, mutta asiakirjojen mukaan hän oli.

Tämä merkitsi myös vastuuta. Jos tulva jäi vähäiseksi ja sato oli huono, sitä ei pidetty pelkästään sään aiheuttamana: maailmanjärjestyksen uskottiin rikkoutuneen, ja vastuussa oli se, joka oli toisella portaalla.

Käsitykset muuttuivat ajan myötä. Varhaisina kausina hallitsijan hahmo oli lähempänä jumalallista, myöhemmin painopiste siirtyi jumalan pojan asemaan: hallitsijan katsottiin toimivan tämän toimeksiannosta. Kolmen tuhannen vuoden aikana ei vallinnut täydellistä yhdenmukaisuutta.

Tämän järjestelyn käytännön merkitys on heti nähtävissä. Se yhdisti valtavan maan ilman pysyvää armeijaa joka alueella: valta ei perustunut ainoastaan voimaan, vaan myös siihen, että sen puuttuminen olisi merkinnyt maailmanjärjestyksen romahtamista.

Sama ajatus näkyy myös egyptiläisen ajattelun tärkeimmässä käsitteessä: järjestyksessä, joka asetettiin kaaoksen vastakohdaksi. Hallitsijan tehtävänä oli säilyttää järjestys ja estää kaaos, ja näillä sanoilla kuvattiin niin rituaaleja, oikeudenkäyttöä kuin rajojen puolustamista.

Samankaltaisia järjestelyjä esiintyi myös muissa yhteiskunnissa: hallitsija taivaan poikana, voideltuna tai jumaluuden jälkeläisenä. Yksityiskohdat vaihtelivat, mutta tehtävä oli sama - yhdistää valta maailmanjärjestykseen.