Miksi naisten nimet katosivat tieteestä

1900-luvun puoliväliin asti tieteellinen dokumentointi oli yksinkertaista: esitelmän saattoi tiedeseurassa pitää vain sen jäsen, ja jäsenet olivat miehiä. Lontoon kuninkaallinen seura valitsi ensimmäiset naiset jäsenikseen vasta vuonna 1945. Nainen antoi valmiin tekstinsä miehelle - aviomiehelle, veljelle tai esimiehelle - ja pöytäkirjaan jäi tämän nimi. Muodollisesti kukaan ei varastanut mitään: sääntö koski sitä, kenellä oli oikeus puhua salissa.

Toinen kerros oli tehtävänimike. Harvardin observatoriossa kymmenet naiset tutkivat 1880-luvulta lähtien tähtien spektrejä esittäviä valokuvalevyjä; heitä kutsuttiin laskijoiksi. Observatorion johtaja allekirjoitti kiertokirjeet. Vuoden 1912 kiertokirjeessä, joka käsitteli jakson ja kirkkauden välistä yhteyttä ja josta tuli myöhemmin kaukaisten galaksien etäisyyksien mittaamisen perusta, on hänen allekirjoituksensa, kun taas Henrietta Leavittin nimi esiintyy selityksen ensimmäisellä rivillä. Sukupolvea myöhemmin siteerataan allekirjoitusta, ei selitystä.

Kolmas kerros oli sukunimi. Varhaiset artikkelit julkaistiin tyttönimellä, myöhemmät avioliiton myötä saadulla nimellä, ja hakemistot laadittiin sukunimen perusteella: yksi ihminen jakautui kahdeksi puutteelliseksi merkinnäksi. Jos etsit tällaista tutkijaa hakemistosta, löysit kaksi eri ihmistä etkä yhtäkään kokonaisena. Jotkut käyttivät nimikirjaimia, jotta heidän työnsä luettaisiin ilman ennakkoluuloja. Kun nämä kolme kerrosta yhdistetään, syntyy nimilista, jossa naisia on tuskin lainkaan.

Vuonna 1968 sosiologi Robert Merton kuvasi Matteus-vaikutuksen: samasta työstä tunnettu tutkija saa enemmän tunnustusta kuin tuntematon kanssakirjoittaja. Tiimissä, jossa nainen oli lähes aina nuorempi jäsen - jatko-opiskelija, assistentti tai laboratorioavustaja - tämä vinouma toimi automaattisesti yhteen suuntaan, ilman että kukaan päätti niin.

Vuonna 1993 tieteenhistorioitsija Margaret Rossiter antoi ilmiölle nimen Matilda-vaikutus. Se nimettiin suffragetin mukaan, joka kirjoitti jo vuonna 1883, että naisten keksinnöt kirjataan miesten nimiin. Tunnetuin esimerkki on pulsarien löytyminen vuonna 1967: jatko-opiskelija huomasi paperinauhalla näkyneen signaalin ensimmäisenä, mutta vuoden 1974 fysiikan Nobel-palkinnon saivat hänen ohjaajansa ja tämän vanhempi kollegansa.