Kenen kuva paljasti DNA:n rakenteen

DNA-molekyyliä ei voi valokuvata: se on satoja kertoja ohuempi kuin näkyvän valon aallonpituus. Siksi sitä läpivalaistaan röntgensäteillä. Säde kulkee viskoosista liuoksesta vedetyn äärimmäisen ohuen säikeen läpi, siroaa atomeista ja jättää filmille molekyylin kuvan sijaan sen jäljen - joukon täpliä. Muoto päätellään siitä, missä täplät sijaitsevat.

Kuvan 51 otti toukokuussa 1952 jatko-opiskelija Raymond Gosling Rosalind Franklinin laitteistolla, hänen menetelmällään ja hänen ohjauksessaan. Olennaista eivät olleet itse kuvaushetki vaan olosuhteet. Kuivassa ilmassa säie kutistuu tiiviiksi A-muodoksi, jonka kuvio on sekava. Franklin oppi pitämään kammion kosteuden korkeana, jolloin säie pysyi venyneessä B-muodossa: täpliä oli vähemmän, mutta niitä pystyi lukemaan lähes suoraan. Yksi valotus kesti noin 60 tuntia.

Olet varmasti nähnyt tämän kuvan: täplistä muodostuvan sumean vinon ristin. Mikä tahansa kierukka - ruuvi tai jousi - muodostaa filmille ristin, koska säteily siroaa kierukasta; säteiden välinen kulma kertoo, kuinka tiukasti se kiertyy. Täplien vaakasuuntaisten rivien välinen etäisyys kertoo yhden kierroksen pituuden, kun taas ylä- ja alapuolen tumma täplä kertoo sisäkkäisten askelmien välisen etäisyyden. Puuttuva neljäs rivi tarkoittaa, että säikeitä on kaksi ja ne ovat toisiinsa nähden siirtyneet.

Tammikuussa 1953 samassa korkeakoulussa työskennellyt Maurice Wilkins näytti kuvan James Watsonille; Franklinilta ei kysytty. Helmikuussa Crickille päätyi myös laboratorion sisäinen raportti, joka sisälsi hänen mittaustuloksiaan. Watson kirjoitti myöhemmin ymmärtäneensä olennaisen melkein heti nähtyään ristin - sen jälkeen tarvittiin enää luvut.

25. huhtikuuta 1953 Nature julkaisi peräkkäin kolme artikkelia: Watsonin ja Crickin mallin, Wilkinsin ja hänen kollegoidensa työn sekä Franklinin ja Goslingin artikkelin, jossa oli tuo sama kuva. Ulkopuolelta katsottuna ne näyttivät kolmelta toisistaan riippumattomalta tulokselta. Mallin tekijät viittasivat Franklinin julkaisemattomiin tietoihin, mutta viittauksesta ei käynyt ilmi, että malli perustui niihin. Myös hän itse ymmärsi oman kuvansa: hänen kaksisäikeistä DNA:ta käsittelevän artikkelinsa luonnos on päivätty saman vuoden maaliskuun puoliväliin. Franklin kuoli vuonna 1958, neljä vuotta ennen palkintoa.