Miksi tunnustus ei ole todiste

Ulkopuolelta näyttää siltä, että vakavan rikoksen voisi tunnustaa vain kidutettuna. Todellisuudessa pitkä kuulustelu, uupumus ja määrätietoinen painostus voivat riittää. Ihminen joutuu tilanteeseen, jossa tunnustus näyttää keinolta saada tilanne loppumaan heti.

Tunnustajan ajatuskulku on yleensä tämä: sanon nyt mitä tahansa, jotta tämä loppuisi, ja sitten asia selvitetään ja totuus tulee ilmi. Harvoin selvitetään: tunnustuksen jälkeen tutkijat pitävät asiaa ratkaistuna ja lopettavat muiden vaihtoehtojen tarkistamisen.

Viimeinen kohta selittää väärien tunnustusten pelottavimman ominaisuuden: ne voivat olla yksityiskohtaisia. Yksityiskohdat, jotka "vain tekijä olisi voinut tietää", päätyvät kertomukseen usein tutkijan kysymyksistä, pöydällä olevista valokuvista tai lehdistöstä.

Tärkein keino on yksinkertainen: kuulustelu tallennetaan kokonaan, ei vain lopullista tunnustusta. Koko tallenteelta voi nähdä, mistä yksityiskohdat ovat peräisin ja mitä ihmiselle tarkalleen sanottiin ennen kuin hän suostui.

Toinen keino on verrata tunnustusta riippumattomiin tietoihin. Tunnustusta pidetään vahvana, jos siinä on jotain, mikä voidaan vahvistaa ja mistä ei puhuttu kuulustelussa: piilotetun esineen sijainti tai tutkijoille tuntematon yksityiskohta. Kaikki muu vaatii erillisiä todisteita.