Tehtävän laajuus
Sodan loppuun mennessä Euroopassa liikkui miljoonia ihmisiä: pakkotyöhön vietyjä, pakolaisia ja leireiltä vapautettuja. Lapset katosivat tässä ihmisvirrassa jatkuvasti pommituksissa, evakuoinneissa ja perheiden joutuessa eroon toisistaan. Monet päätyivät vieraiden maiden lastenkoteihin.
Etsintöjä hoitivat kansainvälisten järjestöjen yhteyteen perustetut erityisryhmät. Ne kiersivät lastenkoteja ja kyliä, kokosivat luetteloita, vertasivat niitä omaisten ilmoituksiin ja ylläpitivät valtavaa kortistoa, johon laadittiin oma kortti jokaisesta ihmisestä.
Kokoa ilmoitukset. Omaiset ilmoittivat kadonneen nimen, iän ja paikan, jossa hänet oli nähty viimeksi.
Kiertele lastenkodeissa. Työntekijät kirjasivat kaikki asiakirjattomat lapset ja merkitsivät muistiin heidän ulkonäkönsä sekä sen, miten he olivat saapuneet.
Vertaa tuntomerkkejä. Osumia etsittiin päivämäärien, arpien, erityisten tuntomerkkien ja vanhempia koskevien tiedon sirpaleiden perusteella.
Varmista ja palauta. Osumat varmistettiin lisätarkistuksilla, ja vasta sen jälkeen aloitettiin lapsen palauttaminen.
Kortistot kasvoivat valtaviksi: miljoonia kortteja järjestettiin foneettisesti, jotta ihmiset löytyisivät nimien erilaisista kirjoitusasuista huolimatta. Osa näistä arkistoista toimii yhä ja vastaanottaa tiedusteluja jälkeläisiltä.
Lapset, jotka eivät muistaneet nimeään
Työn vaikein osa koski pieniä lapsia. Kaksi- tai kolmivuotias ei tiedä sukunimeään tai kaupunkiaan, ja jos hänet vietiin pois vielä nuorempana, hän ei välttämättä muista edes kieltä. Lapsia tunnistettiin pienten yksityiskohtien avulla: vaatteiden kirjonnasta, laulusta, jota he lauloivat, tai sanasta, jonka he lausuivat tietyllä ääntämyksellä.
Joskus ainoa merkki lapsen henkilöllisyydestä oli paitaan ommeltu merkintä tai melodia, jonka hän muisti.
Osaa lapsista ei koskaan löydetty, kun taas osa löytyi vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Tunnetaan tapauksia, joissa ihminen sai tietää alkuperästään vasta vanhana, kun omat lapsenlapset olivat tehneet arkistotiedustelun.
Tästä kokemuksesta syntyi sääntöjä, jotka ovat voimassa yhä. Perheestään eroon joutunut lapsi rekisteröidään heti, kaikki hänestä tiedossa oleva kirjataan ylös, eikä adoptiolla kiirehditä ennen kuin etsintä on saatu päätökseen. Juuri hätiköityjä päätöksiä oli tuolloin vaikeinta korjata.
Miten lapsi löydettiin, jos hän ei muistanut nimeään?
Miksi eroon joutuneen lapsen adoptiolla ei kiirehditty?
Lähteet
- Etsintöjä hoitivat UNRRA:n ja Kansainvälisen Punaisen Ristin komitean yhteydessä toimineet yksiköt. Bad Arolsenissa koottu suurin siirtymään joutuneita koskeva arkisto sisältää miljoonia kortteja ja käsittelee edelleen tiedusteluja
Seuraavaksi sarjassa ”Lapset sodassa”
3 artikkelia kokonaan sivustolla, vielä 4 sovelluksessa
