Sama juoni eri teillä
Juoni rakentuu muutamasta tutusta käänteestä. Kuljettaja poimii yöllä tien varresta kyytiin nuoren naisen, joka kertoo osoitteen, ja kuljettajan kääntyessä mutkassa - istuin on tyhjä. Osoitteessa oven avaa iäkäs nainen: hänen tyttärensä kuoli siinä mutkassa useita vuosia sitten. Joissakin versioissa matkustaja jättää autoon huivin, joka löydetään myöhemmin hänen haudaltaan.
Vuonna 1942 folkloristit Richard Beardsley ja Rosalie Hankey julkaisivat California Folklore Quarterly -lehdessä analyysin tämän tarinan 79 tallennetusta versiosta. Vuonna 1981 Jan Harold Brunvand nosti sen kirjan nimeksi, minkä jälkeen ilmaus "urbaani legenda" yleistyi laajasti. Versiot ovat autoja vanhempia: niissä ratsastaja ottaa matkustajan selkänsä taakse. Kulkuväline vaihtuu, mutta juoni ei.
Mittasuhde on tärkeä. Lähes kaikki tarinassa on arkista: sade, myöhäinen ajankohta, tietty mutka, osoite ja nimi. Maailman sääntöjä rikkoo vain yksi yksityiskohta. Tällaisia tarinoita - tavallisia asioita ja yksi poikkeus - kerrotaan uudelleen mieluummin kuin täysin fantastisia tarinoita; juonien muistamista koskevat kokeet ovat osoittaneet tämän, vaikka vaikutuksen suuruudesta kiistellään.
Sade, myöhäinen ajankohta, tietty mutka, osoite ja nimi. Kaikki on helppo kuvitella ja lähes tarkistettavissa.
Täsmälleen yksi yksityiskohta: matkustaja katoaa suljetusta autosta. Vain yksi - siksi tarina ei hajoa saduksi.
Luottamus kohdistuu kertojaan, ei tarinaan
Lähes koskaan näin ei ole käynyt kertojalle itselleen. Se on tapahtunut kollegan veljelle, naapurin ystävälle tai kuljettajalle, jonka joku tuttu tuntee. Ketju on lyhyt, vain yhden lenkin mittainen, ja sen tarkistaminen tuntuu kiusalliselta: epäily ei kohdistu tuntemattomaan vaan läheiseen ihmiseen.
Sitten toisto alkaa vaikuttaa. Mitä useammin kuulet väitteen, sitä todenmukaisemmalta se tuntuu - tätä vaikutusta on tutkittu kokeissa 1970-luvulta lähtien. Samalla lähde haalistuu: ajan myötä muistiin jää itse tarina, mutta ei se, mistä se tuli tai millä varauksella se kerrottiin. Jäljelle jää tunne, että kuulit sen joltain luotettavalta.
Maanantai - kollega kertoo siitä taukotilassa, keskiviikkona sama tarina ilmestyy chattiin, ja viikonloppuun mennessä kaksi muuta kertoo sen eteenpäin. Et saanut tietää mitään uutta, mutta sunnuntaihin mennessä tarina vaikuttaa yleisesti tunnetulta. Kaava, ei mittaus.
Kolmantena on paikallinen kytkös. Jokainen kertoja siirtää matkustajan omalle tutulleen tielle: juuri sille tasoristeykselle, juuri sille kilometripylväälle. Tie on todellinen, ja siellä todella sattui onnettomuus. Tarkistettavissa oleva osa tukee sitä osaa, jota ei voi tarkistaa. Dokumentoitu on vain itse juoni ja sen leviäminen eri puolille maata - ei yksikään kadonnut matkustaja.
- Kysy, kenelle tämä tarkalleen tapahtui: vastaus on lähes aina jonkun tutun tuttu
- Laske mahdottomat yksityiskohdat: kiertävässä tarinassa niitä on yleensä vain yksi
- Etsi sama tarina toisesta kaupungista - useimmiten se löytyy sieltä jo, eri mutkalla
Miksi tarina liftarista vaikuttaa uskottavalta?
Miksi huhun toistaminen lisää sen uskottavuutta?
Lähteet
- R. Beardsley, R. Hankey, "The Vanishing Hitchhiker", California Folklore Quarterly, 1942. J. H. Brunvand, "The Vanishing Hitchhiker: American Urban Legends and Their Meanings", 1981. Illusorisen totuuden vaikutus: Hasher, Goldstein, Toppino, 1977
Seuraavaksi sarjassa ”Kaupunkilegendat”
2 artikkelia kokonaan sivustolla, vielä 3 sovelluksessa
