Miksi mausteita ylipäätään kannatti kuljettaa maailman toiselle puolelle
Mausteet ovat kuivia ja kevyitä. Pippurisäkki vie laivan ruumassa yhtä paljon tilaa kuin viljasäkki, mutta viljaa kasvaa lähes kaikkialla, kun taas mustapippuri on peräisin Intian Malabarin rannikolta ja kasvoi pitkään lähes vain siellä. Neilikka ja muskottipähkinä olivat vielä keskittyneempiä: niitä kasvoi muutamilla Molukkien saarilla, ei missään muualla maapallolla. Jos lastitila on rajallinen ja matka kestää kuukausia, kannattaa kuljettaa sellaista, joka ei pilaannu matkalla eikä kasva kotimaassa.
Sitten ratkaisi matkan matematiikka. Purjelaiva kulki Euroopasta Itä-Intiaan noin 8 kuukautta suuntaansa, monsuunia odottaen ja laivoja sekä miehistöjä menettäen. Jokainen matka oli uhkapeliä, ja hinnan Euroopassa piti kattaa paitsi perille päässeet laivat myös ne, jotka eivät päässeet.
Mausteet kallistuivat jälleenlaivauksissa, eivät pelloilla
Mauste vaihtoi omistajaa monta kertaa. Molukeilta sitä kuljetettiin Jaavan ja Malakan satamiin, sieltä Intian kaupunkeihin, edelleen Arabian ja Punaisenmeren kautta Aleksandriaan, ja Aleksandriasta venetsialaiset kuljettivat sitä ympäri Eurooppaa. Jokainen jälleenlaivaus tarkoitti uutta tullia, uutta välikättä ja uutta hinnankorotusta. Puun kasvattaja sai vain murto-osan siitä, mitä Euroopassa maksettiin.
- Molukit
- Intia
- Aleksandria
- Venetsia
Siksi merireitti Afrikan ympäri ei liittynyt löytöretkien romantiikkaan. Vuonna 1498 portugalilaiset pääsivät meritse Intiaan ja yrittivät poistaa ketjusta sen keskivaiheen. 1600-luvulla hollantilainen Itä-Intian komppania meni pidemmälle: se piti niukkuutta yllä keinotekoisesti kaatamalla hallitsemiltaan saarilta ylimääräisiä puita, ja Bandalla se tuhosi ja karkotti vuonna 1621 lähes koko paikallisen väestön. Tässä vaiheessa hintaa piti yllä etäisyyden sijaan kilpailijoiden puuttuminen.
Historioitsijat kiistelevät siitä, maksoivatko mausteet kirjaimellisesti painonsa verran kultaa: kyse on pikemminkin kauniista ilmauksesta kuin kirjanpidosta. Myös yleinen selitys, jonka mukaan mausteilla peitettiin pilaantuneen lihan haju, kestää huonosti tarkastelua: mausteisiin oli varaa vain niillä, jotka söivät tuoreempaa ruokaa.
Loppu on yksinkertainen. 1700-luvulla muskottipähkinän ja neilikan taimia vietiin salaa saarilta Mauritiukselle, ja sieltä ne levisivät edelleen Sansibarille ja myöhemmin Grenadalle. Kasvi osoittautui tavalliseksi kasviksi: se juurtui. Harvinaisuus katosi parissa sukupolvessa, ja se, minkä vuoksi karttoja oli piirretty uudelleen, päätyi keittiön pöydällä olevaan myllyyn.
Kallista ei ollut mauste vaan sen saavuttamattomuus. Heti kun siemenet lähtivät saarilta, hinta romahti - itse pippuri ei muuttunut grammankaan vertaa.
Lue loppuun Miqo-sovelluksessa
Vielä 1 minuutti, ja lopussa tietovisa. Artikkeli löytyy kohdasta ”Historia → Ruokatarinat”
Osoita koodia puhelimen kameralla, niin App Store tai Google Play avautuu.
Lähteet
- Mausteiden ja hollantilaisen Itä-Intian komppanian historiasta: Jack Turner, ”Spice: The History of a Temptation” (2004)
- Bandan saarten historiaa ja VOC:n monopolia käsittelevä tutkimus