Mistä sodat oikeasti alkavat

Sarajevon laukaukset 28. kesäkuuta 1914 eivät luoneet liittoumia, armeijoita tai valmiita liikekannallepanosuunnitelmia - kaikki tämä oli jo olemassa. Ne antoivat Itävalta-Unkarille sen, mitä siltä puuttui: laillisen tekosyyn esittää Serbialle uhkavaatimus juuri silloin. Jos laukauksia ei olisi ammuttu, liittoumat, armeijat ja suunnitelmat olisivat silti olleet paikoillaan; historioitsijat kiistelevätkin jostain muusta: olisiko pian löytynyt toinen tekosyy vai olisiko kriisi ehtinyt laantua.

Siksi historioitsijat erottavat lähes aina kaksi asiaa. Tekosyy on tapahtuma, jonka jälkeen päivien laskeminen alkaa. Syy on se, minkä vuoksi tapahtumaan reagoitiin juuri tietyllä tavalla. Myös Thukydides erotti Ateenan ja Spartan sotaa käsitellessään julkilausutut loukkaukset siitä, mitä hän piti todellisena syynä: Ateena vahvistui, ja Sparta pelkäsi sitä.

Valtio-opin tutkijat tarkastelevat sotaa neuvotteluina, jotka jäivät käymättä. Logiikka on yksinkertainen: sota tulee molemmille osapuolille kalliiksi, joten kiistanalainen asia - maa-alueet tai vaikutusvalta - olisi lähes aina mahdollista jakaa tavalla, jota molemmat pitäisivät taistelua parempana. Jos tällainen vaihtoehto on olemassa mutta osapuolet silti ryhtyvät sotaan, ne eivät onnistuneet pääsemään siihen.

Tielle tulee kaksi asiaa. Ensinnäkin neuvotteluissa kannattaa liioitella päättäväisyyttään ja peittää heikkoutensa, joten kukaan ei tiedä, kenen bluffi on todellinen. Sen voi testata vain voimalla. Toiseksi tulevat lupaukset eivät merkitse mitään, jos naapuri vahvistuu nopeasti. Sen tämänhetkinen lupaus olla hyökkäämättä tulee 10 vuoden kuluttua paljon vahvemman valtion suusta. Silloin osapuoli, joka on vielä vahvempi mutta menettää asemiaan, alkaa ajatella, että oikea hetki on nyt ja myöhemmin tilanne vain huononee.

Tästä seuraa yllättävä johtopäätös: ylivoimainen enemmistö kriiseistä, jotka näyttivät voivan johtaa sotaan, ei päättynyt sotaan. Fashoda vuonna 1898, Marokko vuonna 1911 - kovia vaatimuksia, laivastoja ja sotaisaa lehdistöä, minkä jälkeen osapuolet vain lähtivät eri suuntiin. Kriisin tavallinen muoto on nousu ja lasku.

Sota syttyy siellä, missä laskua ei tule. Usein siksi, että molemmat osapuolet arvioivat hinnan väärin: vuonna 1914 lyhyen sodan odotus oli yleinen, ja monet uskoivat palaavansa kotiin jouluksi. Tämä on malli, ei laki - historioitsijat kiistelevät siitä, kuinka hyvin se selittää yksittäisiä sotia, ja joissakin tapauksissa ratkaisevaa on naapuria koskevien laskelmien sijaan sisäpolitiikka.