Mistä perusteeton syyllisyys syntyy
Ihmisen on vaikea hyväksyä puhdasta sattumaa. Jos selitystä ei ole, mieli etsii sitä omista teoista: istuit väärässä paikassa, sanoit väärin, lähdit aikaisemmin tai otit viimeisen paikan. Sattuma muuttuu päätökseksi, ja päätöksestä voi syyttää itseään.
Taustalla on myös toinen syy. Syyllisyys on kummallista kyllä helpompi kestää kuin täydellinen avuttomuus: jos olen syyllinen, jokin riippui minusta. Sen myöntäminen, ettei mikään riippunut minusta, on pelottavampaa, joten mieli valitsee syyllisyyden.
Viimeinen kohta tekee kokemuksesta pitkäkestoisen. Ihminen ajattelee, ettei hänellä ole oikeutta tukeen, koska hän ei kärsinyt suoraan, ja jää asian kanssa yksin. Silti juuri puhuminen auttaa eniten.
Mikä auttaa
Nimeä se. Tunteella on nimi, ja monet kokevat sitä. Kun ymmärtää kyseessä olevan tyypillinen reaktio, osa taakasta kevenee.
Erota syyllisyys osallisuudesta. Kysymys "olisinko voinut tietää silloin" palauttaa tilanteen yleensä siihen, mikä oli tuolloin tiedossa, ei siihen, minkä tiedät nyt.
Etsi vertaisia. Puhuminen niiden kanssa, jotka olivat siellä, auttaa paremmin kuin ulkopuolelta tulevat selitykset: heille ei tarvitse vakuuttaa, että niin tapahtui.
Anna syyllisyydelle muoto. Auta muita, vaali muistoa tai tartu konkreettiseen tehtävään, ei hyvityksenä vaan keinona saada toimijuuden tunne takaisin.
Myös kestosta on hyvä puhua. Tällainen kokemus on normaali ensimmäisten kuukausien aikana. Jos se ei hellitä vuosiin ja haittaa nukkumista, työntekoa ja muiden seurassa olemista, on syytä hakeutua ammattilaisen luo, eikä kyse ole luonteen lujuudesta.
Miksi selviytynyt tuntee syyllisyyttä?
Mikä auttaa tällaista ihmistä eniten?
Lähteet
- Selviytyjän syyllisyyttä on kuvattu katastrofien jälkiseurauksia ja sotakokemuksia käsittelevissä tutkimuksissa. Nykyisissä luokituksissa sitä pidetään osana laajempaa traumareaktiota, ei erillisenä diagnoosina
Seuraavaksi sarjassa ”Lapset sodassa”
3 artikkelia kokonaan sivustolla, vielä 4 sovelluksessa
