Mikä Ragnarök on

Muinaisnorjan ragnarǫk muodostuu sanoista ragna - «jumalten» - ja rǫk - «kohtalo, tuomio, se mikä on määrätty». Kirjaimellisesti kyse on jumalille määrätystä kohtalosta. Sen rinnalla on samankaltainen sana ragnarøkkr, «jumalten hämärä», ja juuri tämä muoto siirtyi eurooppalaiseen kulttuuriin - siitä juontuu Wagnerin «Jumalten tuho». Yksi vokaali muuttaa merkityksen täysin: hämärä kertoo valon hitaasta hiipumisesta, kohtalo taas siitä, että loppuratkaisu on kirjoitettu maailmaan alusta asti.

Tiedämme tästä kaikesta kahdesta 1200-luvun islantilaisesta kirjasta: «Näkijättären ennustuksesta» «Vanhemmassa Eddassa» ja Snorri Sturlusonin «Nuoremmasta Eddasta». Kristityt kirjoittivat ne muistiin yli 200 vuotta Islannin kristinuskoon kääntymisen jälkeen, ja tutkijat kiistelevät yhä siitä, kuinka paljon niissä on pakanallista ainesta ja kuinka paljon kristillisistä kertomuksista maailmanlopusta omaksuttua. Itse juoni on silti johdonmukainen ja etenee vaihe vaiheelta.

Kaikki alkaa kylmyydestä, ei taistelusta: ensin maailma yksinkertaisesti lakkaa sulamasta. Osa tutkijoista yhdistää tämän mielikuvan muistoihin 500-luvun jyrkästä kylmenemisestä, jolloin suuret purkaukset jättivät Pohjois-Euroopan ilman normaalia kesää useiksi peräkkäisiksi vuosiksi. Kyse on hypoteesista: tuon kylmenemisen ja myytin muistiin merkitsemisen välillä on yli 600 vuotta.

Eivät kuole vain jumalat. Eddoissa maailma kuvataan kerroksina: jumalten linnoitus ylhäällä, ihmisten maailma keskellä ja kuolleiden maailma alhaalla - lähteissä ei ole täydellistä karttaa, ja kolmen kerroksen malli on tavanomainen rekonstruktio. Koko rakennelma sortuu: susi pääsee irti kahleestaan, käärme nousee merestä ja tuli saapuu etelästä. Rajat, jotka pitivät kaiken paikoillaan, lakkaavat olemasta.

Epä­tavallisinta on se, että jumalat tietävät lopputuloksen etukäteen. Siksi Odin kokoaa kaatuneet soturit Valhallaan: hän valmistaa armeijaa taisteluun, jonka lopputulos on jo ennustettu hänelle. Kukaan ei yritä estää Ragnarökiä, ketään ei tuomita eikä oikeamielisyys pelasta ketään. Kyse ei ole maailman rangaistuksesta tai kokeesta vaan hetkestä, jonka on määrä koittaa.

Myytin loppu ei kuitenkaan ole tyhjä. Uusi vihreä maa nousee merestä, Baldr palaa, eloon jääneet jumalat löytävät ruohikosta kultaiset pelinappulansa, ja kaksi ihmistä, Líf ja Lífþrasir, astuu esiin lehdosta, jossa he odottivat tulen menevän ohi. Maailmaa ei pyyhitä pois - se kulkee täydellisen tuhon läpi ja alkaa uudelleen.