Mikä tekee kiintymyssuhteesta turvallisen
1960-luvun lopulla Mary Ainsworth kehitti 20 minuutin menetelmän: 1-vuotias lapsi ja hänen äitinsä tuodaan vieraaseen huoneeseen, jossa on leluja, äiti lähtee hetkeksi ja palaa sitten. Tutkijat eivät katsoneet, kuinka voimakkaasti lapsi järkyttyi erosta. He katsoivat, mitä tapahtui ensimmäisinä minuutteina äidin paluun jälkeen.
Turvallisesti kiintynyt lapsi lähestyy äitiä, rauhoittuu minuutissa tai parissa ja palaa lelujen luo. Siinä on koko rakenne: kiinnostusta maailmaan ruokkii se, että on paikka, johon palata. Lapsi etääntyy aikuisesta kauemmas ei kiintymyksestä huolimatta vaan sen ansiosta. Tavallisissa otoksissa tähän tyyppiin kuuluu noin 6 lasta 10:stä.
Suunnilleen näin moni lapsi tavallisissa otoksissa kuuluu turvalliseen tyyppiin
Ero näkyy kohtaamisessa, ei erossa
Muut tyypit eivät tarkoita, että lapsessa olisi jotain rikki, vaan sitä, mitä hän on jo päätellyt aikuiselta odottaa. Jokainen on omalla tavallaan looginen, ja kaikki näkyvät samoina muutamina jälleennäkemisen minuutteina.
- TurvallinenItkee, kun äiti lähtee. Kohdatessa kurottaa äitiä kohti, rauhoittuu nopeasti ja palaa lelujen luo.
- VältteleväEi näytä juuri järkyttyneeltä ja kääntyy kohdatessa lelujen puoleen. Mutta näillä lapsilla on havaittu kohonnut pulssi ja stressihormonitasot.
- RistiriitainenJärkyttyy eniten eikä pysty rauhoittumaan: kurottaa syliin ja työntää heti pois.
- JäsentymätönKäytös on ristiriitaista: lapsi lähestyy ja jähmettyy kesken matkan tai tulee lähelle pää poispäin käännettynä.
Turvallisuus rakentuu korjauksista
1970-luvulla Edward Tronick kuvasi toisen kokeen: äiti leikkii vauvansa kanssa ja jähmettyy sitten merkistä ilmeettömäksi. Vauva hymyilee, jokeltelee ja heiluttaa käsiään - yrittää palauttaa yhteyden - ja kun se ei onnistu, kääntyy pois ja veltostuu. Kiinnostavampaa on kuitenkin kokeen tausta: tavallisessa leikissä äiti ja vauva eivät ole samalla aaltopituudella suurimman osan ajasta, noin kaksi kolmasosaa. Parien ero ei ole katkosten määrässä vaan siinä, korjataanko ne sekunneissa.
Korjaukset tapahtuvat enimmäkseen keholla. Aikuinen ottaa lapsen syliin, ja rytmit mukautuvat toisiinsa: hengitys, pulssi, ääni. Lapsi ei vielä osaa päästä itse pois paniikista, vaan lainaa toisen rauhaa - siksi ratkaisevaa ei ole se, mitä aikuinen sanoo, vaan se, kuinka rauhallinen hän itse on. Yksi varaus on hyvä pitää mielessä: vauva-ajan tyyppi ennustaa aikuiselämää paljon heikommin kuin suositut tekstit antavat ymmärtää, ja se muuttuu niiden ihmissuhteiden mukana, joissa ihminen myöhemmin elää.
Rytmi, jonka aikuinen lainaa: uloshengitys sisäänhengitystä pidempi
Lue loppuun Miqo-sovelluksessa
Vielä 1 minuutti, ja lopussa tietovisa. Artikkeli löytyy kohdasta ”Psykologia → Lapsuus”
Osoita koodia puhelimen kameralla, niin App Store tai Google Play avautuu.
Lähteet
- ”Vierastilanne”-menetelmä - Mary Ainsworth, 1960-luvun loppu
- Mary Main ja Judith Solomon lisäsivät ”jäsentymättömän” luokan 1980-luvulla. Ilmeettömien kasvojen koe - Edward Tronick, 1970-luku. Tyyppien osuudet perustuvat normatiivisten otosten meta-analyyseihin