Miten rikoksia ratkaistaan vuosien jälkeen

Ensimmäisinä päivinä tutkija kerää kaiken: tahran kankaasta, tupakantumpin, pyyhkäisynäytteen ovenkahvasta. Osa siitä on silloin hyödytöntä - sitä ei ole mihin verrata. DNA-profiili ei itsessään kerro nimeä: se toimii vain avaimena luetteloon, jossa nimi jo on. Ilman luetteloa ei ole vastausta, vaikka todiste olisi kirjaimellisesti käsissä.

Samaan aikaan jono kasvaa. FBI on tilastoinut vuosittain selvitettyjen murhien osuutta suunnilleen 1960-luvun puolivälistä lähtien, ja osuus on laskenut selvästi: silloin ratkaistiin noin 9 tapausta 10:stä, viime vuosina noin puolet. Syistä kiistellään: todistajat puhuvat poliisille harvemmin, ja rikostutkijoiden työkuorma on suurempi. Lopputulos on kuitenkin sama - todistelaatikoita ja avoimia tapauksia tulee joka vuosi lisää.

Nuo laatikot ovat koko mahdollisuus. Monissa maissa vakavien rikosten todistusaineistoa säilytetään vuosikymmeniä juuri tätä varten: ei siksi, että itse tapaukseen odotettaisiin uutta käännettä, vaan koska odotetaan jotakin ulkopuolelta - tietokannasta, laboratoriosta tai jonkun henkilökohtaisesta elämästä. Jos laatikko katoaa tai näyte vaurioituu, ei ole enää mitään odotettavaa.

Vuodesta 2018 lähtien on yleistynyt menetelmä nimeltä oikeusgeneettinen sukututkimus. Rikospaikalta saatu profiili ladataan poliisin tietokannan sijaan avoimiin palveluihin, joihin ihmiset lähettävät näytteitä etsiäkseen esivanhempiaan. Osumaa itse rikoksentekijään ei tarvita - osumat kolmansien serkkujen kanssa riittävät. Sitten genealogi rakentaa sukupuuta ylöspäin yhteisiin isoisoisovanhempiin ja palaa takaisin alaspäin, karsien haaroja iän, sukupuolen ja asuinpaikan perusteella. Tuloksena ei ole todiste vaan lyhyt lista ihmisistä, joilta DNA kannattaa ottaa suoraan.

Näin huhtikuussa 2018 pidätettiin Kaliforniassa 1970-80-luvuilla tapahtuneesta hyökkäys- ja murhasarjasta epäilty mies - tapausta oli pidetty toivottomana yli 40 vuotta, ja 2 vuotta myöhemmin hän tunnusti syyllisyytensä. Tietokantaan ei ollut ladattu hänen vaan hänen kaukaisten sukulaistensa DNA:ta. Menetelmä ei aina toimi: tarvitaan käyttökelpoinen näyte ja riittävästi sukulaisia avoimissa tietokannoissa, ja niitä on huomattavasti enemmän eurooppalaistaustaisilla ihmisillä - siksi se jää vaille osumaa monissa tapauksissa.