Baba-Jagan kirjallinen jälki on lyhyempi kuin luulisi
Baba-Jagasta kerrottiin kylissä satuja vuosisatojen ajan, mutta niitä alettiin kirjoittaa muistiin myöhään. Hänen nimensä alkaa esiintyä venäläisissä kirjoissa suunnilleen 1700-luvun puolivälissä, luetteloissa slaavilaisista jumalista, joita oppineet laativat etsiessään niille roomalaisia vastineita. Painettuja mukaelmia levisi saman vuosisadan lopulta lähtien, mutta suuri satukokoelma ilmestyi vasta Afanasjevilta vuosina 1855-1863. Kaikki aiempi kulki suullisena perimätietona: ei yksinkertaisesti ole mitään, minkä perusteella voisi tarkistaa, miltä Baba-Jaga näytti 1 000 vuotta sitten.
Sen sijaan itse sana vaikuttaa vanhalta. "Baba" tarkoittaa vanhaa naista. Ja "jaga" tuo mieleen eri slaavilaiskielten sanoja: puolankielinen jędza tarkoittaa noitaa, tšekinkielinen jezinka metsän pahaa henkeä ja serbiankielinen jeza vilunväristystä tai kauhua. Kun sama juuri esiintyy eri kielihaaroissa, se oli yleensä olemassa jo yhteisessä kantaslaavissa. Siitä, mitä tämä juuri tarkoitti, kiistellään yhä: jotkut yhdistävät sen sairauteen, toiset kauhuun. Nimi siis todella on muinainen, mutta satujen tuntema hahmo on koottu eri-ikäisistä kerrostumista.
Kuinka varmana Baba-Jagan alkuperää voidaan pitää
Miksi Baba-Jagan mökki seisoo kanan jaloilla
Sitkeimmän selityksen esitti folkloristi Vladimir Propp 1940-luvulla. Mökki ei seiso metsässä vaan sen rajalla: sen tuolla puolen alkaa toinen maailma, jonne elävät eivät voi mennä. Sen emäntä kuvataan kuolleeksi naiseksi: hänen jalkansa on luinen, hän makaa nurkasta nurkkaan ja hänen nenänsä on kasvanut kiinni kattoon. Näin elävät eivät elä, näin kuolleet makaavat. Propp vertasi kanan jaloilla seisovaa mökkiä metsän hautahirsirakennelmiin, jotka pystytettiin katkaistujen puunrunkojen päälle, jotta eläimet eivät pääsisi niihin käsiksi.
Mökki, mökki, käänny minuun päin, etupuoli minua kohti ja takapuoli metsää kohti.
Sankari ei astu heti sisään, vaan kääntää ensin mökin ympäri: sen sisäänkäynti on kohti kuolleita, ja se täytyy kääntää kohti eläviä. Kaikella muullakin on omat sääntönsä. Baba-Jaga ei näe vierastaan vaan haistaa hänet: "Täällä tuoksuu venäläinen henki", siis vieras, elävä ihminen. Hän vaatii ruokaa ja löylyä, eikä saa niitä kohteliaisuudesta: tuonpuoleisen ruoka tekee sinusta sen maailman oman, ja sauna pesee pois inhimillisen hengen. Vasta sen jälkeen hän saa hevosen, lankakerän ja tien eteenpäin.
Satua kerrottiin ääneen, eivätkä sen toistot ole koriste vaan tapa pitää yllä rytmiä: kuulija ehtii hahmottaa rituaalin jokaisen vaiheen. Jos luet sitä nopeasti silmilläsi, koko tämä tapahtumasarja kutistuu lasten kauhutarinaksi.
Hengitä sadun tahdissa ja lue mökkikohtaus uudelleen
Lue loppuun Miqo-sovelluksessa
Vielä 1 minuutti, ja lopussa tietovisa. Artikkeli löytyy kohdasta ”Mytologia → Slaavilaiset myytit”
Osoita koodia puhelimen kameralla, niin App Store tai Google Play avautuu.
Lähteet
- V. J. Propp, "Taikasadun historialliset juuret" (1946)
- satuaiheet A. N. Afanasjevin kokoelmasta "Venäläisiä kansansatuja" (1855-1863)