Miten väsymys heikentää päätöksiäsi

Harkittu valinta vaatii vaivaa. Sinun on pidettävä mielessä useita vaihtoehtoja, verrattava niitä eri ominaisuuksien perusteella, kuviteltava jokaisen seuraukset ja päätettävä vasta sitten. Se on hidasta työtä, eikä aivosi aina ryhdy siihen.

Kun voimia on vähemmän, aivosi siirtyvät oikoteille. Ne ottavat ensimmäisen kelvollisen vaihtoehdon parhaan sijaan. Ne jättävät kaiken ennalleen, koska muuttaminen tarkoittaa uutta ajattelua. Ne vastaavat kieltävästi, koska ”ei” tuntuu oletusarvoisesti turvalliselta. Ulkopuolelta tämä näyttää luonteenpiirteeltä: ”Illalla hänestä tulee itsepäinen.” Todellisuudessa kyse on voimien säästämisestä.

Tähän vaikuttaa myös vuorokausirytmi. Heti heräämisen jälkeen mieli vasta pääsee vauhtiin, päivällä tarkkaavaisuus pysyy yleensä tasaisimmillaan, ja illalla voimavarat vähenevät, samoin halu vertailla vaihtoehtoja.

Tämä on keskimääräinen kuva, ei kaikkia koskeva aikataulu. Joillakin vireys siirtyy myöhäiseen aamuun, toisilla ajatukset kirkastuvat vasta yöllä, ja yksi lyhyt yö siirtää koko käyrää. Olennaista ei ole kellonaika vaan järjestys: tarkkaavaisuudella on korkeampi ja matalampi jakso, eikä päätöksiä kannata kasata matalampaan.

Tämä näkyy selvimmin yhden päivän sijaan yhden yhtäjaksoisen jakson aikana, kun päätöksiä tulee peräkkäin: korjauksia, puheluita, urakoitsijan valinta, kaksikymmentä välilehteä täynnä vaihtoehtoja. Muuttuu se, kuinka monta ominaisuutta ylipäätään ehdit ottaa huomioon, ei se, mitä valitset.

Tunnetuin näyttö on Danzigerin ja kollegoiden vuonna 2011 tekemä tutkimus tuomareista, jotka ratkaisivat ehdonalaiseen vapauteen liittyviä hakemuksia: hyväksyttyjen hakemusten osuus oli suuri istunnon alussa ja laski sen loppuun mennessä lähes nollaan, mutta nousi taas tauon jälkeen. Tätä tutkimusta vastaan on esitetty vakava vastaväite: asioita ei käsitelty satunnaisessa järjestyksessä, ja osa ilmiöstä voi selittyä juuri sillä. Myös koko ajatuksen pohjana ollut tahdonvoiman ehtymisen teoria toistui suurissa uusintatutkimuksissa vain vaivoin. Siksi on rehellisempää pitäytyä suunnassa eikä määrässä: se, että valinnat muuttuvat karkeammiksi pitkän päätösketjun loppua kohti, näkyy sekä havainnoissa että omassa kokemuksessa, mutta siitä, kuinka voimakasta ilmiö on ja keillä sitä esiintyy, on vain heikkoa näyttöä. Tämä on yksi niistä alueista, joilla data on hataraa, eikä tässä voi sanoa, että ”tiede on todistanut sen”.