Kuinka monta noitaa oikeasti teloitettiin

Perustana ovat oikeudenkäyntiasiakirjat: pöytäkirjat, tuomiot ja teloituskulujen laskut. Siellä, missä arkistot ovat säilyneet kokonaisina, määrä tunnetaan tarkasti; muilla alueilla se arvioidaan säilyneen osuuden perusteella ja sama osuus yleistetään.

Käyrä näyttää olennaisen: oikeudenkäyntejä ei käyty koko keskiajan ajan, vaan ne keskittyivät lyhyeen ajanjaksoon 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa, jo uuden ajan alkuun, kirjapainotaidon ja uskonsotien aikakaudelle.

Tämä kumoaa tutun mielikuvan. Huippu osui tieteellisen vallankumouksen aikaan, ei pimeälle keskiajalle, ja syytöksiä käsiteltiin usein tavallisissa maallisissa tuomioistuimissa, ei vain kirkollisissa.

Kolmas kohta selittää eron. Ennen kuin määriä alettiin laskea asiakirjoista, jokainen luku perustui toisen käden tietoon. Kun pöytäkirjoja alettiin käydä läpi alueittain, arviot asettuivat useiden kymmenientuhansien tasolle.

Myös maantieteellä on merkitystä. Oikeudenkäynnit jakautuivat erittäin epätasaisesti: joillakin alueilla määrä nousi tuhansiin, naapurialueilla vain muutamiin. Ero selittyy tuomioistuinten rakenteella, ei uskomusten eroilla.

Myös syytettyjen kokoonpano on syytä huomioida. Enemmistö oli naisia, mutta miesten osuus nousi joillakin alueilla puoleen ja paikoin jopa sen yli, joten tuttu mielikuva ei päde kaikkialla.

On hyödyllistä ymmärtää myös, miksi liioitellut luvut pysyvät sitkeästi käytössä. Ne kuulostavat vaikuttavammilta ja sopivat paremmin kirkon, tieteen tai valtion syyttämiseen. Tarkka, useisiin kymmeniin tuhansiin yltävä luku on itsessään järkyttävä, mutta sillä ei ole samaa vaikutusta.

Myös aineiston laatu on syytä muistaa. Osa arkistoista on kadonnut, joten näiden alueiden arviot ovat likimääräisiä. Historioitsijat kiistelevät vaihteluvälistä, eivät suuruusluokasta: erot ovat muutaman kerran suuruisia, eivät satojakertaisia.