Miksi naapurit ilmiantoivat noitia

Suurin osa Euroopan oikeudenkäynneistä käytiin kirkollisten tuomioistuinten sijaan tavallisissa maallisissa tuomioistuimissa, ja ne alkoivat ilmiannosta. Ei ylhäältä vaan naapurista: naapuri tuli kertomaan, että hänen karjansa oli sairastanut jo toista vuotta ja että tuo nainen oli syyllinen. Ammattimaiset tutkijat saattoivat suhtautua kyläläisiä epäilevämmin: vuoden 1610 suuren jutun jälkeen Espanjan inkvisitio tiukensi todisteluvaatimuksia, ja noituudesta langetetut teloitukset loppuivat siellä lähes kokonaan.

Englantilaisia 1500- ja 1600-luvun oikeudenkäyntejä tutkineet historioitsijat huomasivat toistuvan tarinan. Se eteni niin yhdenmukaisesti, että sille annettiin nimi: torjutun pyynnön malli.

Seuraavaksi vaikuttaa logiikan sijaan vaivaantuneisuus. Pyynnön torjunut muistaa toimineensa huonona naapurina: köyhien auttamista pidettiin velvollisuutena, eikä hän täyttänyt sitä. Syytös kääntää roolit ympäri - nyt hän on syyllinen. Malli kuvaa englantilaisia kyliä hyvin, mutta Saksan kaupunkien oikeudenkäyntejä huonommin.

Ilmianto oli harvoin äkillinen. Pöytäkirjoista näkyy, että riita oli valituksen hetkellä usein jatkunut jo vuosia: vanha kiista rajasta tai ilkeä sana hautajaisissa. Maine rakentui hitaasti, ja syytös vain antoi sille nimen. Kohteeksi joutuivat ne, joiden oli vaikeampi puolustautua: historioitsijoiden arvioiden mukaan noin kolme neljästä syytetystä oli naisia, usein iäkkäitä ja riippuvaisia muiden hyväntahtoisuudesta.

Riidan ja onnettomuuden yhteys perustui pelkkään ajoitukseen. Kukaan ei selvittänyt, miksi lehmä kaatui - riitti, että se tapahtui myöhemmin. Ja mitä vähemmän päiviä oli kulunut, sitä vähemmän epäilyksiä jäi.

Toinen moottori käynnistyi oikeudessa. Kidutuksen aikana syytetyltä naiselta kysyttiin, keitä hän oli nähnyt lähistöllä - ja hän nimesi ihmisiä, joiden kanssa hän itse oli riidellyt. Yhdestä ilmiannosta tuli tusina: Saksan kaupungeissa 1620-luvun lopulla jutut etenivät aaltoina, kunnes listoille päätyi kaupungin eliittiin kuuluvia ihmisiä.

Joukkoprosessit päättyivät, eivät siksi että ihmiset olisivat lakanneet uskomasta vahingoittavaan taikuuteen - he uskoivat siihen vielä pitkään. Ne päättyivät siellä, missä paikallinen tuomioistuin lakkasi olemasta viimeinen aste. Pariisin parlamentti varmisti, että noituudesta annetut kuolemantuomiot tarkistettiin siellä, ja kumosi niistä suurimman osan. Ylemmän tahon valvonta, kidutuksen rajoittaminen ja tiukat todistusvaatimukset - ja naapurin ilmianto palasi naapureiden väliseksi riidaksi.