Miten elokuvien sarjamurhaaja eroaa todellisesta sarjamurhaajasta

Ero syntyy lajityypin vaatimuksista. Tarina tarvitsee arvoisensa vastustajan, muuten jännitystä ei synny. Todelliset tapaukset toimivat toisin: niissä ei ole suurta suunnitelmaa, vaan toistuvaa käyttäytymistä, ja ratkaiseminen tarkoittaa kuukausien yksitoikkoista paperityötä.

Tästä syntyy vääristymä myös toiseen suuntaan. Elokuvien vuoksi voi näyttää siltä, että tällaiset rikokset ovat yleisiä ja että keskuudessamme liikkuu piilossa olevia neroja. Niiden osuus kaikesta rikollisuudesta on mitätön, mutta kulttuuri antaa niille suhteettoman paljon huomiota.

Tämä ei tarkoita, että psykologinen analyysi olisi täysin hyödytöntä. Se auttaa rajaamaan vaihtoehtoja ja asettamaan prioriteetteja, etenkin kun tapauksia on paljon. Se ei kuitenkaan osoita tiettyä ihmistä, vaikka elokuvissa se tekee juuri niin, usein jo viimeiseen jaksoon mennessä.

Nerokas pahis selittää pelottavan asian lohdullisella tavalla: jos rikollinen on poikkeuksellinen, tavalliset ihmiset eivät pystyisi sellaisiin tekoihin. On paljon epämukavampaa myöntää, että niiden takana on yleensä huomaamaton ihminen, jolla on tavallinen tausta.

Tällainen mielikuva aiheuttaa myös käytännön haittaa. Kun mielessäsi on kuva poikkeuksellisesta ihmisestä, tavallinen epäilty ei sovi siihen, mikä vaikeuttaa sekä tutkijoiden että todistajien työtä. Ihmiset jättävät oudon naapurinsa ilmoittamatta vuosikausiksi juuri siksi, että tämä näyttää tavalliselta.