Ensin sarja täytyy ylipäätään huomata
Tapaus ei juuri koskaan ala sarjatapauksena. Yhdestä piirikunnasta löytyy ruumis, kahdeksan kuukauden kuluttua naapuripiirikunnasta toinen samankaltainen ja vuoden kuluttua kolmas toisesta osavaltiosta. Jokaisella tapauksella on oma tutkijansa, oma kansionsa, omat määräaikansa ja 20 muuta tapausta. Kukaan ei vertaile tapauksia keskenään: siihen tarvitaan joku, joka näkee kaikki kolme yhtä aikaa, eikä organisaatiossa usein yksinkertaisesti ole sellaista henkilöä. Kriminologiassa ilmiötä kutsutaan yhteyssokeudeksi.
Toinen este on taustakohina. Selvittämätön murha ei näytä poikkeukselliselta: niitä on jo ennestään paljon. Yksi lisätapaus piirikunnan tilastoissa ei erotu mitenkään, joten hälytystä ei synny.
Suunnilleen näin suuri osa murhista on selvitetty Yhdysvalloissa viime vuosina; 1960-luvun puolivälissä osuus oli noin 90 %
Murhaajan nimi on usein kansiossa alusta asti
Uhrit eivät valikoidu sattumalta. Usein he ovat ihmisiä, joiden katoaminen huomataan myöhään: vailla vakituista osoitetta olevia, kotoa karanneita nuoria, kadulla työskenteleviä naisia. Katoamisilmoitus tehdään viikkojen, ei vuorokauden kuluttua. Siihen mennessä jälki on kylmennyt, todistajat ovat hajaantuneet ja auto, jossa hänet nähtiin viimeksi, on pesty jo kauan sitten.
Sitten tulee toinen ansa: epäilty on jo löydetty, mutta häntä ei ole tunnistettu. Gary Ridgway, joka murhasi kymmeniä naisia Seattlen lähistöllä, joutui poliisin huomion kohteeksi jo 1980-luvun alussa. Häntä kuulusteltiin, hän läpäisi valheenpaljastustestin vuonna 1984, ja häneltä otettiin sylkinäyte vuonna 1987. Näyte makasi säilytyksessä vuoteen 2001 asti, kunnes DNA-analyysi kehittyi niin tarkaksi, että hänet voitiin yhdistää uhreihin. Koko tämän ajan murhaaja ei ollut piilossa, vaan häntä ei ollut tutkittu.
- Yksi alkuperäislistalla
- Kymmeniä uskottavia epäiltyjä
- Tuhansia nimiä rekisterissä
- Lukematta jääneet ilmoitukset
Psykologinen profiili rajaa listaa vähemmän kuin luulet
Elokuvissa psykologinen profiili karsii väärät ihmiset yhdellä keskustelulla. Todellisuudessa se kuvaa tyyppiä: arvioitua ikää, todennäköistä työtä ja tapoja. Se auttaa asettamaan listan tärkeysjärjestykseen, mutta ei lähes koskaan osoita yhtä tiettyä ihmistä. Kun tutkijat vertasivat valmiita profiileja todellisuudessa kiinni jääneisiin murhaajiin, niiden tarkkuus oli vain hieman parempi kuin ilman erityiskoulutusta olevilla ihmisillä, jotka lukivat samat aineistot. Tapaukset ratkeavat useammin tylsien asioiden avulla: osuma tietokannassa, ajoissa tutkittu näyte, lähistöllä määrätty pysäköintisakko.
Miksi samankaltaisia murhia ei ehkä yhdistetä sarjaksi pitkään aikaan?
Mitä psykologinen profiili yleensä antaa tutkinnalle?
Lähteet
- Perustuu FBI:n murhien selvitysastetta koskeviin tietoihin, Gary Ridgwayn tapauksen asiakirjoihin ja rikollisprofiloinnin tarkkuutta käsittelevien tutkimusten katsauksiin
Seuraavaksi sarjassa ”Sarjamurhaajat ja profilointi”
2 artikkelia kokonaan sivustolla, vielä 2 sovelluksessa
