Ruokaa oli, mutta ei nälkäisille
Irlannissa vuosina 1845-1849 perunarutto tuhosi perunasadon - peruna oli köyhien vuokraviljelijöiden lähes ainoa ruoka. Viljaa ja karjaa kuitenkin kuljetettiin koko ajan maasta pois myytäväksi. Historioitsijat kiistelevät siitä, olisiko pois viety ruoka riittänyt kaikille, mutta itse tosiasia kertoo paljon: ruoka kulki niiden ihmisten ohi, joilla ei ollut varaa maksaa siitä.
Bengalissa kuoli vuonna 1943 eri arvioiden mukaan 2-3 miljoonaa ihmistä. Sato oli tavallista huonompi: rannikon yli oli vuotta aiemmin kulkenut hirmumyrsky, ja tauti oli vaivannut riisiä. Ei kuitenkaan niin pahasti, että se selittäisi näin suuret menetykset. Taloustieteilijä Amartya Sen osoitti, että maakunnassa oli riisiä suunnilleen yhtä paljon kuin rauhan aikana. Muuttui jokin muu - sodanaikainen inflaatio, hamstraus ja moninkertaisiksi kohonneet hinnat. Päivätyöläiset ja käsityöläiset eivät enää yltäneet markkinoilla olevaan ruokaan.
Nälänhätä alkaa, kun maasta loppuu ruoka.
Useammin ruokaa on saatavilla, mutta se päätyy sinne, missä siitä pystytään maksamaan. Nälkää näkevät ne, joilla juuri sillä hetkellä ei ole varaa maksaa: maattomat työntekijät, päivätyöläiset ja päiväansioilla elävät.
Miten kato muuttuu nälänhädäksi
Malli toistuu tapauksesta toiseen. Sato ei katoa kokonaan, vaan pienenee jonkin verran, mutta huhut pulasta nostavat hintoja nopeammin kuin ruoka loppuu. Sen jälkeen ratkaisevaa ei enää ole viljan määrä, vaan se, kuinka nopeasti ansiot jäävät hinnoista jälkeen.
Sato pienenee. Osa sadosta menetetään, ja loput korjataan ja kuljetetaan muualle.
Hinta nousee jyrkästi. Kauppiaat pitävät varastoja hallussaan ja ostajat hamstraavat - hinta nousee ennen kuin ruoka loppuu.
Ansiot jäävät jälkeen. Maattomat joutuvat ostamaan ruokaa päiväansioillaan - ja saavat joka viikko vähemmän.
Ruoka kulkeutuu muualle. Se menee sinne, missä siitä pystytään maksamaan, ei sinne, missä ihmiset näkevät nälkää.
Miksi kuivuus ei johda nälänhätään kaikissa maissa
Botswana selvisi 1980-luvulla ankarista kuivuuksista ilman laajamittaista nälänhätää: viranomaiset käynnistivät yleishyödyllisiä töitä ja ruoan jakelun, joten ihmisillä oli millä maksaa ruoasta. Samoina vuosina nälänhätä koetteli Sudania ja Etiopiaa, joissa apu saapui myöhään. Sen muotoili asian suoraan: siellä, missä on vaalit ja vapaa lehdistö, laajamittaista nälänhätää ei ole koskaan esiintynyt - vallanpitäjien, joista kirjoitetaan, on pakko reagoida.
Tällä näkemyksellä on arvostelijansa: kiistaa käydään sekä siitä, mitä demokratialla tarkoitetaan, että siitä, riittikö ruokaa aina - joissakin nälänhäissä ruokaa todella oli huomattavasti vähemmän. Yleinen lainalaisuus kuitenkin pitää: kuivuus toistuu jatkuvasti, mutta nälänhädäksi se muuttuu siellä, missä kenenkään ei ole pakko huomata sitä.
Ruoan saatavuus selittää nälänhätää paremmin kuin sen kokonaismäärä
Miksi kato voi johtaa laajamittaiseen nälänhätään?
Mikä estää kuivuutta muuttumasta laajamittaiseksi nälänhädäksi?
Lähteet
- Amartya Sen, ”Köyhyys ja nälänhädät” (1981)
- Jean Drèze ja Amartya Sen, ”Nälkä ja julkinen toiminta” (1989)
- Cormac Ó Gráda, ”Famine: A Short History” (2009)
Seuraavaksi sarjassa ”Nälänhätä”
2 artikkelia kokonaan sivustolla, vielä 2 sovelluksessa
