Miten astronautit valitaan

Hakemuksen vaatimukset ovat tylsiä ja tiukkoja. NASA:ssa vaaditaan soveltuva tutkinto - insinööritieteistä, luonnontieteistä, matematiikasta tai lääketieteestä - sekä muutaman vuoden työkokemus omalta alalta tai laaja lentokokemus suihkukoneen päällikkönä. Seuraavaksi tulevat kehon mitat: Sojuzissa istuinmuotti tehdään tietylle keholle ja avaruuspuku sovitetaan mittojen mukaan. Siksi Venäjän avoimissa hauissa on julkaistu selkeät rajat: pituus noin 150-190 senttimetriä, paino 50-90 kilogrammaa.

Hakemuksia tulee paljon enemmän kuin paikkoja on. Vuoden 2017 haussa NASA kävi läpi ennätykselliset 18 300 hakemusta ja valitsi 12 henkilöä. Ensimmäinen kierros on lukemista: hakemuksia käsittelevät oikeat ihmiset, myös palveluksessa olevat astronautit, ja useimmat karsiutuvat ennen kuin kukaan edes katsoo sinua silmiin.

Sen jälkeen suppilo kapenee nopeasti. Paperit läpäisseet kutsutaan useamman päivän testeihin ja lääkärintarkastuksiin, sitten haastatteluun ja vielä kerran - finalistit, joita on jäljellä noin 50.

Eikä edes hyväksymispäätös tee sinusta astronauttia. Ensin on noin 2 vuotta peruskoulutusta: avaruusaluksen järjestelmiä, työskentelyä avaruuspuvussa veden alla ja avaruusaseman kumppanien kieltä. Vasta sen jälkeen saat astronautin aseman ja pääset lentojonoon, joka voi sekin kestää vuosia.

Psykologisessa osuudessa karsittiin pitkään hakijoita: ei etsitty vahvuuksia vaan hälytysmerkkejä - äkkipikaisuutta, kyvyttömyyttä nukkua melussa ja elää toisen aikataulun mukaan. Lentojen pidentyessä mukaan tuli toinen kysymys: ei "onko hänellä ongelmia", vaan "voiko hänen kanssaan elää puoli vuotta". Avaruusasemalla et voi paiskata ovea kiinni ja lähteä kotiin, ja ristiriita, joka maapallolla olisi haihtunut illassa, voi siellä kiertää kehää viikkoja.

Siksi haastattelu koostuu lähes kokonaan kysymyksistä menneisyydestäsi, ei unelmistasi. Sinua pyydetään muistamaan jokin konkreettinen epäonnistuminen ja kertomaan, mitä teit seuraavaksi. Kuunnellaan vähemmän faktoja kuin sanavalintojasi: sanotko "me" siinä, missä kyse oli "minästä", ja kuinka monta tuntia kului ennen kuin kerroit ongelmasta niille, joita se koski.

Yhtä kaavaa ei ole: avaruusjärjestöt muuttavat kriteerejä tehtäviensä mukaan, ja osa lääketieteellisistä rajoituksista on ajan myötä lieventynyt - esimerkiksi korjattu näkö ei ole ollut pitkään aikaan automaattinen hylkäysperuste. Suppilon periaate pysyy samana: jokaisessa vaiheessa etsitään syytä sanoa "ei", ja yksi riittää.