Miksi astronautit pitenevät

Selkärankasi ei ole yksi yhtenäinen luu. Nikamien välissä on välilevyjä, joista yli puolet on vettä. Seistessäsi, istuessasi ja kävellessäsi kehosi paino painaa niitä ylhäältä, ja osa nesteestä poistuu vähitellen. Illalla olet hieman lyhyempi kuin aamulla: yöllä, kun selkärankasi lepää ilman kuormitusta, välilevyt imevät taas vettä ja vapautuvat puristuksesta. Ero on noin 1-1,5 cm, etkä yleensä huomaa sitä.

Painottomuudessa tätä kuormitusta ei ole lainkaan - ei päivällä eikä yöllä. Välilevyt turpoavat äärimmilleen, ja selkärangan luonnolliset kaaret - alaselän ja niskan notkot - suoristuvat osittain. Keho venyy suoraksi kuin lanka. NASA kertoo lisäyksen olevan enintään 3% pituudesta, ja lähes kaikki siitä tapahtuu ensimmäisten 2-3 vuorokauden aikana kiertoradalla. Kyse ei ole kasvusta tavallisessa merkityksessä: luiden pituus ei muutu millimetriäkään.

Piteneminen ei tule ilmaiseksi. Lihakset ja nivelsiteet, jotka ovat vuosien ajan pitäneet selkärankaa sen tavallisessa muodossa, venyvät, ja hermojuuret päätyvät epätavalliseen asentoon. Siksi monet valittavat lennon ensimmäisinä päivinä jomottavaa alaselkäkipua. Kyse ei ole vammasta: kehostasi on tullut pidempi kuin mihin se on tottunut, ja lihakset pitävät sitä uudessa geometriassa.

Kaikki palautuu yhtä nopeasti. Laskeutumisen jälkeen kehon paino palaa, välilevyt luovuttavat ylimääräisen veden 1-2 vuorokaudessa ja pituus palautuu ennalleen. Huolestuttavampaa on muu: pitkien lentojen jälkeisenä ensimmäisenä vuonna välilevytyriä todetaan tavallista useammin. Miehistöjä on vähän ja otokset ovat pieniä, joten siitä, kuinka paljon riski tarkalleen kasvaa, kiistellään yhä, mutta itse ilmiö näkyy johdonmukaisesti.

Insinöörit varautuvat tähän etukäteen: istuinmuotteihin ja avaruuspukuihin tehdään pituusvaraa, ja avaruusaluksissa on miehistön pituusrajoituksia - kiertoradalla pidentyneen ihmisen on palattava samaan istuimeen, josta hän lähti.