Et vertaa todellisuutta vaan luonnosta
Kun päätös on tehty, sinulle jää yksi lopputulos - kaikkine hankaluuksineen: työpaikka, jonne on pitkä työmatka, asunto ohuine seinineen, tylsäksi jäänyt ilta. Valitsematta jäänyt vaihtoehto pysyy luonnoksena. Luonnoksessa ei ole ruuhkia, seinän takana asuvia naapureita eikä kiusallista hiljaisuutta pöydässä. Vertaat yksityiskohtaista todellisuutta luonnokseen, josta kaikki tylsä on yliviivattu.
Tällä taipumuksella on nimi - kontrafaktuaalinen ajattelu: käymme mielessämme tapahtunutta uudelleen läpi. ”Jos olisin lähtenyt kymmenen minuuttia aiemmin”, ”jos olisin suostunut”. Sellaisenaan se on hyödyllistä: kokemuksesta poimitaan sääntö seuraavaa kertaa varten. Katumus on tämän prosessin sivuvaikutus, ei häiriö.
Katumus on harvoin asteikon ääripäässä. Useammin se on tässä: elämä sujuu, kaikki on hyvin - mutta jokin kalvaa hiljaa.
Sen voimakkuus riippuu siitä, kuinka lähellä toinen lopputulos oli. Kilpailujen kuvamateriaalissa hopeamitalistit näyttävät usein pettyneemmiltä kuin pronssimitalistit: hopeamitalistin on helppo kuvitella itsensä kultamitalistiksi, pronssimitalistin taas jäävän ilman mitalia. Psykologit Victoria Medvec ja Thomas Gilovich kollegoineen havaitsivat tämän analysoidessaan vuoden 1992 kesäolympialaisten kuvamateriaalia.
Miksi jotkin päätökset kirvelevät pidempään
Mitä enemmän vaihtoehtoja harkitsit, sitä enemmän aineksia ”entä jos” -ajatuksille: jokainen hylätty vaihtoehto jää mieleen ehdokkaana. Tästä syntyy suosittu ajatus, että laaja valikoima tekee meidät onnettomammiksi. Tässä kannattaa pysähtyä: kun aihetta koskevat tutkimukset koottiin yhteen, keskimääräinen vaikutus oli lähellä nollaa - joissakin se näkyi selvästi, toisissa katosi. Näyttö on siis heikkoa: kyse ei ole laista vaan vaikutuksesta, joka vaihtelee olosuhteiden mukaan.
Selvempi ero liittyy aikaan. Lähipäivinä eniten kirvelevät tehdyt teot: sanoit liikaa, suostuit ajattelematta, lähdit ensimmäisenä. Vuosien mittaan ihmiset katuvat useammin tekemättä jätettyä - muuttoa, kirjoittamatta jätettyä kirjettä, selvittämättä jätettyä keskustelua. Teoilla on seurauksia, joita voi tarkastella ja jättää taakseen. Tekemättä jättämisestä jää vain avoin kysymys, johon ei ole vastausta.
Kolmas tekijä on peruttavuus. Niin kauan kuin päätöksen voi perua, vertailu pysyy käynnissä; kun ovi on sulkeutunut, mieli alkaa perustella, miksi lopputulos on ihan hyvä. Näyttö ei ole täysin yksiselitteistä, mutta tunne on tuttu: loputon ”koeaika” kuluttaa enemmän kuin lopullinen ”kyllä”.
Vertaat omaa lopputulostasi - kaikkine rosoisuuksineen - vaihtoehtoon, jossa rosoisuudet eivät ole ehtineet näkyä. Vertailu on epäsymmetrinen, ja todellisuus häviää siinä aina.
Miksi valitsematta jäänyt vaihtoehto näyttää usein paremmalta?
Mikä voi lievittää katumusta valitsematta jääneestä vaihtoehdosta?
Lähteet
- Kontrafaktuaalista ajattelua kuvasivat Daniel Kahneman ja Dale Miller (1986)
- hopeamitalivaikutusta Victoria Medvec, Scott Madey ja Thomas Gilovich (1995)
- katumusta tehdyistä ja tekemättä jätetyistä asioista eri aikaväleillä Thomas Gilovich ja Victoria Medvec (1994). Laajasta valikoimasta - Benjamin Scheibehenne kollegoineen tekemä meta-analyysi (2010): keskimääräinen vaikutus on lähellä nollaa
Seuraavaksi sarjassa ”Päätökset”
5 artikkelia kokonaan sivustolla, vielä 5 sovelluksessa
